Leena Lander; Liekin lapset; Siltala 2010

En ole Landeriin ehtinyt tutustua aiemmin, ennakko-odotukset olivat korkealla. Olen ymmärtänyt, että hän kuuluu kirjalliseen eliittiin, ainakin mikäli kirjastokorvausten, teosten ja niiden mainonnan määrä jotain todistaa. Lander on tässä teoksessaan tarttunut romaanin keinoin 1917-1918 sisällissotaan Varsinais-Suomen suunnalla. Teos on yli 400-sivuinen ja loppua kohti tiivistyvä. Alku haahuilee liikaa ja selostaa tarpeettomankin lavealti taustoja.  Varsinainen jännityskirja tämä ei ole, vaikka loppuratkaisua kohti tarina kihelmöittää lukijaa.

*

Anu Holopainen; Ilmeetön mies; Karisto 2010

Nuorten fantasiakirjailija kokeilee siipiään aikuisromaanilla. En ole aiempia nuorille suunnattuja tuotoksia kirjailijalta lukenut enkä tästäkään kyllä ilahtunut. Joo, on intensiivinen kyllä, mutta niin epärealistinen, jopa vastenmielinen tarina, että puistattaa. Jos mies on päähenkilö, hänen osaltaan tarina jää ihan auki. Jos nainen, lopussa kilahtaa. – Ei houkuta tutustua enempää kirjailijan fantasiamaailmaan.

*

Marja-Leena Virtanen; Kirjeitä kiven alle; Tammi 2011

Minulle uusi, sikäli kiinnostava kirjailija, että on eläkkeelle jäänyt sairaanhoitaja, syntynyt 1943 ja julkaissut esikoisteoksensa viime vuonna. Esikoisteos Aida sai kriitikoilta nuivan vastaanoton, mutta lukijoilta kiitosta. Kirjeitä kiven alle on kolmen sukupolven äiti-tytär-kohtaloiden romaani Karjalasta. Sodasta ja evakkoudesta ei tässä tehdä elämää suurempaa kokemusta, pääpaino pysyy äitien ja tyttärien suhteissa. Kirjassa parasta ovat tarkka ajankuvaus, henkilökuvat ja hersyvä murteen käyttö repliikeissä. Virtanen lataa tarinaansa runsaasti vahvoja aineksia ja pitää ne kasassa, vaikka tarina hyppii aikakaudesta toiseen. Kirjailija osaa ottaa lukijan mukaan heti ensi sivuilta. Tarina pitää otteessaan, kirjaa ei voi laskea käsistään ennen kuin kaikki äitien salaisuudet ovat tyttärille selvillä.

– Pidin tästä, oivallinen lukuromaani!

*

Katja Kallio; Tyypit; Otava 2004

Kirjailijan nimeä on nähnyt mediassa, nyt vasta tutustuin tekstiinsä. Tämä kirja ei ole romaani vaan nimensä mukaisesti jutustelee tyypeistä, joita useimmat tytöt jossain vaiheessa elämäänsä kohtaavat: aviomies, miehen exä, idoli, italialainen poikaystävä, naapuri, kampaaja, morsiamen äiti jne. Kallion tyyli on hauska, irrotteleva, mutta ei vedä överiksi, vanhempikin lukija nauraa iloisesti hyvälle tyypittelylle. –  Lyhyitä, mainioita juttuja!

*

Antti Karumo; Männyt; WSOY 2006

Karumo on ollut ehdolla monenkin palkinnon saajaksi. Tämän pienoisromaanin tyyli varmaan luokiteltaisiin muotitermillä maaginen realismi. Minusta teksti on oudosti kieputtava, samaa toistava. Kertooko se kirjailijan juuttumisesta paikoilleen vai tuoko toisto jotain uutta vaatimattomaan juonenkulkuun? Sinänsä teksti on vahvaa ja luo kyllä maagisen ilmapiirin muutamalla henkilöllä, joista lopulta ei tiedä, kuka onkaan päähenkilö.

*

Bo Carpelan; Kulkeva varjo, suom. Kyllikki Villa; Otava 2010 (alkup. 1978)

Bo Carpelanin tyyli on käynyt tutuksi vuosikymmenten myötä. Minulle hän on ennen muuta runoilija. Tässä opuksessa Carpelan vie tarinan epämukavuusalueelleen sijoittamalla pikkukaupunkiin nuoren naisen murhan. Dekkarikokeilu, jos tämä nyt sellainen on, on mielestäni turha polku. En viihtynyt Carpelanin viipyilevään, kiemuroivaan ja maalailevaan tyyliin kuvatun pikkukaupungin sosieteetin parissa eikä itse murhatapauksen selvittelyssä ole minkäänlaista jännitystä.

*

Kirsti Ellilä; Ristiaallokkoa; Karisto 2011

Ellilän kirkkotrilogian aihepiiri on minulle tuttu, oli siis kiintoisaa luettavaa. Kirsti kirjoittaa sujuvaan tyyliinsä ja uskottavasti aiheensa tuntien. Yksinhuoltajapappi on naisten mielenkiinnon kohteena, se on selvä, mutta retriittien maailmankin tuntevana en osaa oikein liittää siihen ympäristöön kerrotunlaisia manööverejä. Sillä tavalla positiivinen kertomus, että perimmäisestä vakaumuksestaan luopumatta pappi voi kasvaa ihmisenä sallivammaksi itselleen ja muille.

*

Nina Banerjee-Louhija; Valon kantaja; WSOY 1999             Merenjakaja; WSOY 2003

Jälleen yksi nimeltä tuttu kirjailija, jonka tuotantoon en ole aikaisemmin tarttunut. Valon kantajan takakansiteksti kertoo kirjan porautuvan syvälle kipeisiin äitien ja tyttärien välisiin suhteisiin, naisten syyllisyydentunteisiin ja syyllistämiseen. En nyt tiedä siitä porautumisesta, mutta tarina kyllä kulkee läpi neljän sukupolven ja siinä liikutaan usean maan ja maanosankin välillä: Intiassa, Euroopassa, Suomessa, Ranskassa Lontoossa ja merellä. Tarina on lastattu intialaisella perinteellä ja hindumystiikalla, mikä osoittautuu sikäli puutteeksi, että henkilöt jäävät jotenkin mustavalkoiseen asetelmaan. Luin kirjan sairaalassa maaten ja jaksoin lukea; lyhyet luvut, ihmisten värikkäät kohtalot ja eksoottiset piirteet eivät vieneet liian syviin aprikointeihin.

Merenjakaja on määritelty kirjailijan muistikirjaksi, triptyykiksi mereltä, maista ja maailmalta. Romaani tämä ei siis ole, pikemminkin matkakertomus ja sellaisena varsin mielenkiintoinen. Muistikirja alkaa Pegasos-veneen haaksirikosta, jossa kirjailija ei ole osallisena vaan hänen miehensä.  Haaksirikko tuntuu elämää suuremmalta katastrofilta ja sen myyttisiin merkityksiin palataan pitkin matkaa. Etelä-Amerikan, Afrikan, Uuden Seelannin ja Australian mantereilla kirjailija seikkailee ensin yksin, sitten miehensä kanssa ja kertoo kiinnostavasti kokemuksiaan. Löyhääkin jutustelua löytyy, kirjailija viittaa aiempiin teoksiinsa tuon tuostakin, kertoo yksityiskohtaisesti hotelleista, joissa yöpyi, aterioista ja viinivalinnoista. Matkakertomuksen lopputulemaksi jää hieno oivallus, joka tulee myös perustelluksi: ”Maailma on kotini, kotini on maailma”.

*

Tuija Wuori-Tabermann; Meitä oli kaksi; Otava 2011

Surukirjoissa usein on jotenkin sama moodi ja tunnelma, joka tarttuu lukijaan, jos tarttumapintaa on. Edesmenneen runoilija Tommy Tabermannin lesken surukirja ei tee poikkeusta. Runoilija oli kuitenkin niin tunnettu ja kuten tavataan sanoa ’rakastettu’, että hänen varhaista, traagista poismenoaan varmasti moni aidosti suree. Kirjoittaja, joka on toimittaja, on osannut välittää herkät luopumisen tunnot tyylitajulla. Myös yliluonnollisiksi kokemansa tapahtumat hän kertoo vilpittömästi niitä paisuttelematta. Runoilijasta välittyy kaipaavan puolison kautta  positiivisen ja elämänhaluisen ihmisen kuva.

*

Anna Gavalda; Karkumatka, suom. Lotta Toivanen; Gummerus 2010

Anna Gavalda on kotimaassaan Ranskassa suosittu kirjailija ja monen suomalaisenkin lukijan suosikki. 1970 syntyneen Gavaldan kepeä tyyli viehättää. Karkumatka on lyhytproosaa (väljästi 120 sivua), oikeastaan yhden sisarusten kesken mielijohteesta tehdyn matkan kuvaus. Siinä ei varsinaisesti tapahdu mitään kovin merkittävää, teksti on niukkailmaisuista vuoropuhelua tai jutustelevaa kerrontaa. Itse asiassa kirja on melko heppoinen hengentuote, mutta hyväntuulista luettavaa.

*

Eva Illoinen; Vihkiristit; Tammi 1986

Kirjailija on ollut vallan tuottoisa 1987 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Esikoisteos Joutilaat päivät julkaistiin 1965 ja viimeiset Tsaarin poika ja Vihkiristit 198 sekä nuortenkirja Autokaupungin tyttö 1987. Kahdenkymmenen vuoden kirjailijaura tuotti 20 romaania. Illoiselta jäi myös runsaasti julkaisemattomia käsikirjoituksia. Muistan nimeltä romaanit Elena, nainen pimeästä ja Iltapäivällä tuli levottomuus, joista puhuttiin aikanaan paljon, jälkimmäisen taisin lukeakin. Illoinen kirjoitti myös kuunnelmasarjaa, joka sitten katkesi kesken kirjailijan kuolemaan.

Vihkiristien aiheena on evakkotytön kohtalo, johon on punottu vahvaa mystiikkaa. En osaa sanoa mihin ’genreen’ Illoinen kotimaisessa kirjallisuudessa lasketaan kuuluvaksi, ainakin aikuisromaanit ovat viihtyisää luettavaa, sisältävät sopivasti romantiikkaa ja kirjoittamisajalle tyypillistä naisasiaakin.

*

Merete Mazzarella; Uskottomuuden houkutus, suom. Kaarina Ripatti; Kirjayhtymä 1997

Filosofian tohtori, kirjailija ja kriitikko M.M. on tarttunut ikiaikaiseen aiheeseen. Kirja on analyyttisesti ja kantaaottamattomalla tavalla aihetta kirjallisten esimerkkiteosten valossa pohtiva – ei siis mikään romaani eikä esseetyyppinenkään teos, jollaisia Mazzarellalta on totuttu julkaisemaan. Minulla meni kirjan kanssa kuukausimäärin aikaa, kirjallisuusanalyysi kun ei ole varsinaisesti helposti sulavinta luettavaa sairasvuoteella. Pidän M.M:n tyylistä ja aihehan on aina ajankohtainen. Kannattaa lukea, vaikka tietääkseni kirjaa ei saa ainakaan kirjakaupoista enää, ehkä kirjastoista sentään.

*

  • Olisit hyvä lisä kirjallisuuspiiriimme, kaipaisin sinne ihmisiä, jotka todella lukevat kirjoja, eivät pelkästään haaveile lukemisesta. Nuo retriittikokemukset ovat suoraan elävästä elämästä, ei kylläkään itselleni sattuneita, mutta kuulin luotettavasta lähteestä.

    Kommentin jätti kirsti · torstaina 24. marraskuuta @ 16:55

  • Kiitos ’kutsusta’, Kirsti. Voi sentään, en tosiaan olisi uskonut retriittiin liittyvää juttua. Nytpä päivittyy tämäkin elämän alue kaikessa inhimillisyydessään.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 24. marraskuuta @ 17:25

  • Ihailen sinua. Miten ehtiväinen oletkaan! Minun lukutahtini on lainattu etanalta.

    Kiitos esittelyistä. Entä jos tekisit Marja-Leena Virtasen lailla, kirjoittaisit romaanin? Sinulla on sanottavaa ja teet sen taiten.

    Kommentin jätti Lastu · torstaina 24. marraskuuta @ 23:54

  • Lastu, ota huomioon, että kyseisenä aikana olen ollut a) sairaana kotona ja sairaalassa b) toipumassa kotona – en siis paljon muuta ole jaksanutkaan 🙂
    Minä puolestani ihailen ihmisiä, joilla on ns. pikalukutaito. Olen hiukan sitä harjoitellut niin, että silmät kulkevat sivun keskiosaa ja ikään kuin valokuvaavat rivin alku- ja loppupään. Kaikenlaisiin teksteihin menetelmä ei sovi enkä tiedä mitä jälkeä siitä jää mielikuviin vai jääkö mitään.
    – Muuten olen hämmästynyt, että nyt on alkanut ns.suurten ikäluokkien ja vanhempienkin kirjoittajien tekstejä tulla kustantamoilta ulos. Luulen, että lukijoissa on paljon saman sukupolven tovereita, joita tekstistä välittyvä elämänkokemus kiinnostaa. – Arvostan kovasti ehdotustasi, olethan ollut kustannusalalla. On minulla tekstejä, joita pitäisi vain työstää. Yksi iso pulma pitäisi ratkaista sitä ennen: miten saisi itsekritiikin pois päältä edes joksikin aikaa!

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 25. marraskuuta @ 19:46

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.