Nyt pitäisi tuntea joku – epäilemättä Unicefin – laatima hieno julistus, jossa tiedetään ne lapsen oikeudet. Niistähän me aikuiset mielellään puhumme. Miten vain lienee sen vaikuttavuuden kanssa oman maan ja maailman lasten elämässä.
Lapsella on oikeus saada perustarpeet ja hoiva, oppia ja sitä kaikkea. Oikeus on, mutta mahdollisuus? Onko lapsella oikeus leikkiä vapaasti? Aikuisethan leikkikaluja suunnittelee, valmistaa, valitsee ja päiväkodin täti sanoo mitä leikitään?
Onko lapsella oikeus olla omanlaisenaan rakastettu? Huonolla tuulella, kiukutella, rähistä? Olla tykkäämättä siitä, mitä ruokaa lautaselle laitetaan? Haluta karkkia tai mitä tahansa aikuisille sopimattomaan aikaan? Ettei vain ole vuoden tavoite olla kiltti joulupukkia (aikuista) varten?
Onko lapsella oikeus kotiin, kuuntelevaan ja läsnä olevaan vanhempaan? Oikeus valita kaverinsa? Kiinnostua harrastuksesta, josta kotona ei ole kuultukaan? Vaatia, kokeilla, provosoida? Kasvaessaan kyseenalaistaa aikuisten maailma ja vanhempien arvot?
Onko lapsella oikeus olla lapsi?
Suomalaisen silmin täällä Ranskassa lapsuus on kovin lyhyt, sillä jo kolmen vanhana aloitetaan koulu, joka vaikuttaa kurinalaiselta. Opetellaan istumaan oppitunneilla, opetellaan kirjoittamaan ja lukemaan. Sekä kotona, että koulussa noudatetaan hyviä käytöstapoja. Todella harvoin näkee lapsia leikkimässä kotipihoilla. Mielestäni se on surullista. Kyllä lapsella pitäisi olla oikeus olla lapsi vähän kauemmin.
Kommentin jätti Simpukka · sunnuntaina 20. marraskuuta @ 12:49
Kuten sanot, on surullista, että vapaasti eletty lapsuus on niin kovin lyhyt, mitä aikaisemmin lapsi yhteiskunnan rattaisiin sovitetaan. Tietysti näin myös maksimoidaan oppiminen ja aikuisten mailmaan sopeuttaminen. Mikä on lopulta tärkeää? Onko onnellista lapsuutta?
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 20. marraskuuta @ 13:10