Marraskuussa ihmiselle saattaa tulla sumuisia päiviä, joista puuttuu toiveikas elämänliike. Nokkansa jos pihalle pistää, työntää vettä ja räntää suut silmät täyteen. Aamu on pimeä, päivä hämärä, ilta ja yö kuin mörön kita.  Elämä on yhtä meinaamista. Mikä jäi tekemättä viime kuussa, on sitä vieläkin ja sitten se on jo myöhäistä.

Oijoi, miten  ihminen vielä syyskuussa onkaan innokas ja energinen kuin pieni saparopyllypossu. Tonkii kausiohjelmia,  ruksaa ja ympyröi, selailee kalenteria, varaa lippuja. Kutsuu itsensä kylään ja toisen käymään. Leipoo ja säilöö hikeä karpaloiden.  Varaisi varmaan vaikka matkan Honoluluun, jos ei alkaisi tulla jo ajasta ja rahasta tiukkaa.

Nyt on sitten keksitty, että marraskuusta voi selvitä valostamalla korvien väliä lampuilla. Tähän asti kirkasvalolla on hoideltu käpyrauhasen valovajetta vain silmien kautta. Korvalamppu toimiikin, sotkee ainakin ihmisen unirytmin, kenties muutakin. Jos on taipumusta ylienergisyyteeen, saattaa vauhti kiihtyä yli kohtuuden, jos liikaa valostaa.

En muista nuorena tai myöhempinäkään työelämän vuosina kärsineeni pahemmin marrasmatalasta, vaikka eihän tietysti ollut hauskaa lähteä ja tulla pimeällä. Aloitin syyskuulla vitamiinien syönnin ja flunssaa oli harvoin. Jos siltä tuntui, lähdettiin eteläiseen ilmansuuntaan syyslomaviikolla.

Nyt taas on aikaa nukkua pimeät aamut ja kotoilla iltapimeät kynttilöin takkatulen ääressä. Voi myötäillä vuodenajan periolemusta tietäen, että pimeä on pimeää vain lyhyen aikaa. Lumen valo ja kevät sen pian voittaa.