Marraskuun kymmenennen päivän aamu. Viistoa valoa, pitkiä varjoja. Pensasaita ja ruoho kimaltavat huurteessa. Yöllä ovat kesän viimeiset kukat jäätyneet pihassa. Ystävä soittaa, haluaa kuulla miten on. Olen alkanut nähdä unia viime viikkojen tapahtumista.
Päivällä käyn taas labrassa. Kävelemme yhdessä terveyskeskukseen ja takaisin. Samalla haemme influenssarokotuksen. Olen läsnä maailmassani taas, tunnen, koen, näen. Ruoka maistuu, jopa kahvia tekee mieli pitkästä aikaa.
Miten syvällä lienen käynytkään voimattomuuden ja kivun syövereissä. Olenko elänyt, vain yrittänyt jaksaa päivästä toiseen. Nyt tunnen, miten energia palaa jäseniin. Jokainen päivä antaa varovaista tervehtymisen iloa. Ajatus selkeytyy.
Tällaisen heikkouden ja totaalisen voimattomuuden kokemus on elämässäni uusi. Opin siitä. Ehkä se kasvattaa kärsivällisyyttä, luo kiitollisuutta, vahvistaa luottamusta Jumalaan.
Elämään palaaminen on hieno tunne ja olotila! Hyvää jatkoa!
Kommentin jätti annikki · torstaina 10. marraskuuta @ 20:38
Ihanaa kuulla, että elämä alkaa taas maistua ja nyt vain uskotaan, että hyvä jatkuu. Se vain on niin tuttua tuo kivun harmauden kanssa eläminen minullekin ja merkillistä on se, että se vie muistinkin. Tänään sain tosin itsekin hyviä uutisia ja saha suhisee keväällä 🙂
Nyt toivon, että vielä olisi jäljellä aurinkoisia syyspäiviä, joista saisit nauttia ulkoilusta!
Kommentin jätti Kirsikka · torstaina 10. marraskuuta @ 21:13
Ihanaa kuulla että elämänvoima ja -ilo palaa.
Kommentin jätti Ansku · torstaina 10. marraskuuta @ 21:21