Pissismummolaan ilmaantui muutama vuosi sitten Näkymätön Lapsi, jonka kanssa oli opeteltava  elämään. Aika napakasti se otti ruokahuusholliin kantaa ja ryhtyi määräilemään mitä meillä syödään. Viime kesänä Näkymätön Lapsi muuttui vallan uhmaikäiseksi. Jos sitä ei muistanut huomioida riittävästi, se riehaantui kärttyilemään Mummolle. Sitä tapahtui yhä useammin ja mitkä voimat raivottarella lopulta olikaan. Se painoi Mummoraukan yhteen sykkyrään ja pani ihan uikuttamaan. Poikakaveri kyytisi Mummoa Systeemin ovesta sisään tuon tuostakin kysymään mitä tälle onnettomalle tehdään. Systeemi teki parhaansa ja sai tilanteen rauhoittumaan. Kuukauden päivät olikin suht leppoisaa. Kunnes.

Syksyhän on tunnetusti sienien ja marjojen kulta-aikaa. Mummo haki torikauppiaaltaan suppilovahveronyssäkän ja päätti ilahduttaa Poikakaveria ja hiukan itseäänkin makoisalla sieniruualla. Näkymätön Lapsi oli myös edellissyksynä vielä kelpuuttanut sieniherkut listoilleen. Mutta annas olla, tällä kertaa se pani todella pahan. Mummo jo luuli viimeisen hetkensä tulleen, niin kovasti Näkymätön Lapsi  Mummoa kuritti. Eikä nyt riittänyt päivä tai kaksi, vaan toista kolmatta viikkoa Mummo on kieriskellyt tuskissaan, käynyt kolmesti neuvonhakumatkalla ja viimein taitaa toeta elämän puolelle, hitaasti ja varoen kuin yksiöisellä jäällä kulkisi.

Moni jo arvasi, että sappihan se Mummoa pitää kurissa ja nuhteessa. Systeemin jonossa ollaan, mutta pitkä ja kivinen (kirjaimellisesti) on näköjään tie leikkuupöydälle.

Mummo kiittää Poikakaveria, Esikoisen perhettä ja ystäviä, joilta myötätuntoa on saanut, erityisesti Ainotar-ystävää, joka saman helvetin läpikäyneenä osasi valaa uskoa ja toivoa. Pikkuritari esitteli yhdellä jalalla hyppimisen taitoaan ja Murusen hellyttävä hymy ihanasti lääkitsi.