Se päivä oli pilvisen harmaa ja alkoi kireissä tunnelmissa. Oltiin Toisen kanssa eri mieltä heti aamulla jostakin kattilankannesta. (Sanon ’kattilankansiriidoiksi’ semmoisia, jotka alkavat pikkuasiasta, jota toinen ei edes huomaa, mutta josta tulee ensin pientä sanomista ja kun toinen ei sitä kestä, lopuksi mäiskitään sanoilla. Alkuperäistä sýytä kumpikaan ei illalla enää muista.)

Päivä jatkui alakuloisessa tunnelmassa, itse asiassa olin koko ajan itkemäisilläni tajuamatta mikä on, kun ei se enää ollut aamuriitaa. Oltiin vain hiljaa molemmat koko päivän ja se tuntui vaihteeksi ihan hyvältä.

Iltapäivällä sitten tajusin, mikä on ja heti helpotti, tavallaan. Itkemäisillään-olo jatkui silti ja sen vallassa tein arkiset puuhat ja istuin illalla Toisen kanssa konsertissa. Siellä vasta se olo hiljalleen hävisi jonnekin. Oli kuin sielu olisi ollut kosketusarka ja itkunkipeä. Ei se olisi sanoja kestänyt, mutta musiikki liensi kivun, jälleen kerran.

Äidin kuoleman vuosipäivä. Olkoon leponsa kevyt ja tuskaton.