Vaarilassa vietettiin rattoisaa sunnuntai-iltapäivää Esikoisen perheen kera. Ensiksi tietysti syötiin. Pikkuritarin paikka on Vaarilassa aina pöydän päässä. Siitä hän voi tarkkailla, mitä muut pistävät suuhunsa. Isä avustaa lautasen täyttämisessä, tyhjennys on Pikkuritarin omalla vastuulla ja tapahtuu nykyään viivytellen kysymysten, kommenttien ja eriasteisen kiemurtelun  kera. Salaatista Pikkuritari poimii suuhunsa ensin fetajuustomurut, sitten kirsikkatomaatit ja melonin ja kurkun palat. Mummeli houkuttelee maistelemaan salaatinlehteä, mutta se kuulemma kutittaa kitalakea ja palautuu helposti takaisin lautaselle.

Murusen herättyä Mummeli ja Vaari omistautuivat vuorotellen sylittelemään pikkusiskoa ja Pikkuritari askaroi pihassa vesiämpärin ääressä pienen kastelukannunsa kera. Kippojen ja kappojen täyttämisessä ja tyhjentämisessä kului kosolti aikaa ja Vaari ja Mummeli ihmettelivät intensiivistä keskittymistä askareeseen. Samalla ihailtavalla keskittymiskyvyllä Pikkuritari oli perheen metsäretkellä istunut mättäällä pitkän tovin poimien mustikoita talteen. Astiaan oli eksynyt kolme mustikkaa, suupielet kertoivat mihin muut marjat olivat päätyneet.

Pikkuritari esittää nykyään myös raivoisia protesteja, kun asiat eivät mene siihen malliin kuin hän tuumii. Vaarilassakin niistä saatiin näyte, kun Mummeli erehtyi mainitsemaan Pikkuritarin kotimatkalle mukaan tarkoitetun vaahtokarkkipussin. Sehän olisi pitänyt tietysti saada heti eikä sitten. Mummeli harhautti Pikkuritarin hyvään alkuun päässeestä mielenilmauksesta esittelemällä mustikkapiirakkaa, joka odotti jo kahvipöydässä. Vaahtokarkit unohtuivat ja pian oli Pikkuritarin suu ja vähän muukin mustikassa.

Kasvu ja kehitys tarvitsee molempia, sekä keskittymiskykyä että ilmaistua tahtoa. Isovanhemmat ja vanhemmat voivat auttaa näyttämällä kärsivällisyysmallia silloin kun pienellä kiehahtaa. Ja sallia kiehahduksia joskus itselleenkin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.