Operaation jälkeisenä aamuna käytiin samat rutiinit: verinäytteet, verenpaine, aamulääkkeet ja aamiaisliemet. Vartin yli kahdeksan lääkärin joukkue vyöryi kierrolle huoneeseemme. Lääkäri selosti minulle tekemänsä ERCP-tutkimuksen tuloksen paljastaneen sappirakossa olevan lisää kiviä tiehyeeseen kiilautuneen lisäksi, joten varsinainen sappirakon poisto on erikseen tehtävä lähitulevaisuudessa. Sitten hän totesi, että veriarvot olivat hyvät, joten vuotoa ei ole ilmennyt.  Muutama lääkitykseen ja jatkoon liittyvä yksityiskohta vielä ja ’paperit’ mukaan, sitten saa lähteä kotiin.

Kiertoporukkaan kuuluu osastonlääkäri, apulaislääkäri, vastaava hoitaja ja kunkin potilaan omahoitaja vähintään, myös opiskelijat, jos heitä on. Koko huonekunta tulee tietämään naapuriensa sairaudet ja hoitokuviot. Tämä lääkärinkiertorituaali on ikiaikainen ja sopii ihmetellä, ettei siinä ei ole väliä potilaan intimiteettisuojalla, jota muuten nykyään ankarasti vahditaan. Myös verinäytteen ottaja panee potilaan luettelemaan henkilötunnuksensa ääneen varmistaakseen, ettei näytteissä tule sekaannusta. Minä näytinkin ranneketta ja sanoin: katsopa tuosta.

Naisten sopiessa suihkuvuoroja pujahdin omiin vaatteisiini, soitin hakijalle, että saa tulla. Toinen oli vielä umpiunessa kotona ja hämmästyi: nytkö jo? Keräsin tavarani, toivottelin naisille paranemista ja hyvää syksyä ja poistuin osaston päivähuoneeseen lukemaan aamun Hesaria. Omahoitaja toi kohta ’paperit’: kopion toimenpideselostuksesta ja verikokeiden tuloksista (jotka olin pyytänyt) sekä jatkomääräykset. Kiittelin hyvästä hoidosta. Toinen ilmaantui hoputtamaan:  auto on sakkopaikalla. Ehdimme sopivasti alta pois, kun parkkipirkko jo kirjaili viereiseen autoon muistutusta.

Aamukahvit juotiin kotona, minäkin uskalsin juoda, pitkästä aikaa.