Huoneessa oli pimeää. Kolmelta suunnalta kuului vaimeaa kuorsausta. Ovensuupeti odotti puhtaaksi sijattuna. Hoitaja ympäröi vuoteen verhoilla, sytytti pikkuvalon, solmi henkilötietorannekkeen käteeni, näytti lukittavan kaapin ja neuvoi asettumaan taloksi. Kuoriuduin vaatteistani ja pujottauduin potilaaksi. Vaaleanpunaisten lököhousujen kuminauhaa oli kiristettävä ja lahkeita käärittävä, että pysyivät jalassa. Selästä avonainen paita liehui päälläni kuin lippu tangossa. Putkisukan varressa oli reikä. Hädin tuskin sain omat vaatteeni kaappiin ja ehdin ojentautua sängylle, kun laboratoriokärryn kalina alkoi kuulua käytävältä.

Verinäytteiden ottajan kierros sai huoneen asukit hereille. Toivotin hyvää huomenta kaikille, joku vastasi. Seuraavaksi ovesta tuli hoitoapulainen, joka toi aamiaista muille. Kohta kaikki kolme mekastivat iloisesti keskenään. Heitä katsellessa ja kommenttejaan kuunnellessa tajusin, että kaikki kolme naista olivat läpikäyneet lihavuusleikkauksen, kaksi äskettäin ja yksi aiemmin. Leikkaus ei ole mikään yleinen laihdutuskeino, kriteerinä on erittäin huomattava ylipaino ja painosta johtuvat vakavat terveysongelmat. Aiemmin leikatun rouvan massa oli operaation jälkeen kutistunut peräti 45 kiloa, mutta nyt suolet olivat ’solmussa’, kuten hän ilmaisi asian.

Yöhoitaja tuli viime töikseen laittamaan minulle tipan ja pisti sen jostain syystä kyynärtaipeen laskimoon. Ihmettelin, mutta en puuttunut asiaan. Omahoitajani tuli paikalle kahdeksalta, esittäytyi ja sanoi olevansa se, joka oli soittanut eilen. Hän oli rauhallinen mies, jolla oli miellyttävät kasvot ja hoitoammattilaisen viileä katse. Hän kertoi, että olen kolmantena listalla, mikä merkitsee vielä reilun tunnin odotusta. Otin kirjan ja yritin lukea taustahälystä piittaamatta Alice Munroa. Kun omahoitaja tuli pistämään esilääkitystä, suljin kirjan ja silmät. Kohta minua vietiin pitkin käytäviä endoskopiahuoneeseen.

Toimenpiteessä oli kaksi lääkäriä ja avustavia hoitajia, kaikki naisia. Esittäydyttyään ja kerrottuaan mitä tapahtuu, johtava kirurgi kuului sanovan kollegalleen: kuka siellä nyt ei ymmärrä laittaa tippaa kädenselälle. Hoitaja sovitteli tippakättä suoraksi taakse, asento oli hankala. Endoskopia ei muutenkaan ole mikään miellyttävä tutkimus. Potilaalla nieletetään pikkusormen paksuista letkua, jonka päässä on kirkas valo. Esilääkityksestä huolimatta letkun kulku mahalaukun läpi pohjukaissuoleen tuntui ikävältä, kunnes nukutushumaus hoiti ikävyydet. Seuraavaksi tajusin, että letku oli jo poissa ja lääkäri ilmoitti iloisesti: rouva, kivi saatiin pois. Koko juttu ei kestänyt puolta tuntiakaan.

Luulin nukkuneeni huoneessa tuntikausia, mutta puhelimesta huomasin, että olin soittanut Toiselle tultuani skopiasta. Sanoin kuulemma vain, että kivi saatiin pois. Itse en muista soitosta mitään.