Kyllikki Villa; Elämän korkea keskipäivä; LIKE 2008

’Päiväkirjaromaani’, kirjailijan itsensä muovaamaa ja täydentämää päiväkirjatekstiä, josta alkusanoissaan Villa sanoo: ”Jotta näistä aineksista saataisiin aikaan romaani, tarvittiin paljolti sepitteellinen rakkaustarina ja kuvitelmiin ja toiveisiin perustuva rakastajan henkilöhahmo.” 1960-luvun moraalisessa ilmapiirissä kuvatunlainen suhdetarina ehkä olisi ollut keskustelua herättävä, tässä ajassa lukija hymähtelee. Mieleen tulee toisen kirjailijan, Helvi Hämäläisen elämäntarina ja vastaavat päiväkirjatilitykset.

Kyllikki Villan elämä kirjailijana, tyttären yksinhuoltajana ja vanhan äidin asioiden hoitajana on ollut taloudellisten huolien sävyttämää. Rakkaussuhde nuorempaan, perheelliseen mieheen lienee ollut kirjailijalle tunnetasolla tärkeä, hiipuessaan myös  persoonallisen kasvun lähde. Samaan aikaan kirjailijan pitkäaikainen ystävyyssuhde palaa loppuun. Villan  taipumus toisaalta itsenäisiin ratkaisuihin, toisaalta riippuvuussuhteisiin paljastuu. Julkaisulla on tietysti kirjallisuushistoriallinen arvonsa, mutta kustannustoimittaja olisi voinut tehdä töitään luettavuuden eduksi: suhdevatvonta on kyllä jossain määrin piinallista luettavaa.

*

Kristina Carlson; Herra Darwinin puutarhuri; Otava Seven-pokkari 2010 (1.painos 2009)

Carlson taitaa kuljetella tarinallaan lukijaa toisessa maassa, menneellä vuosisadalla  uskottavasti ja kevyesti. Kentiläisen maalaiskylän asukkaiden maailmassa ei paljon tapahdu, elämä pyörii eteen päin naapureita tarkkaillen. Seurakunnan pappi ja kirkonmenot ovat kylän kokoava voima. – Pieni, 176 sivuinen, oivallisesti rytmitetty kirja. Lukiessa tuli mieleen Spoon River -antologia.

*
J.M.G. Le Clézio; Autiomaa; suom. Marjatta Ecaré; Otava 2008 (1.painos 1984)

Le Clézio sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon v. 2008, mikä varmaan innoitti ottamaan toisen painoksen aiemmin ilmestyneestä kirjasta. Tässä tarinassa on maagista tenhoa! Autiomaakuvaukset vangitsevat lukijan taianomaiseen ilmapiiriin, jonka rakentajana kirjailija on mestarillinen. Tarinassa on myös historiallista syvyyttä ja yhteiskunnallista näkökulmaa yksilöiden kautta hienosti tuotuna. Yksinäisen tytön tarina antaa eksoottista kiehtovuutta kokonaisuudessa, jossa nimen mukaan autiomaa on pääosassa. – Kesän lukuhelmiä!

*
Paul Auster; Sattumuksia Brooklynissa; suom. Erkki Jukarainen; Tammi, Keltainen kirjasto 2009 (1. painos 2008)

Mestarillisesti rakennettu tarina, joka polveilee ja kuplii, hykerryttää ja ihastuttaa. Jukarainen on löytänyt suomennokseensa oikean tyylin, jossa Austerin kieli toimii. Tarina alkaa alakuloisen nihkeänä, mutta karistaa pian yltään yksinäisyyden ja sivullisuuden tahmeat seitit ja osoittautuu lopulta taidokkaasti rytmitetyksi tapahtumavyöryksi, joka tempaa lukijan mukaansa ja pitää otteessaan loppuun asti. – Kuten takakansi lupaa: ”tarina on loistava; kun sen laskee käsistään, mielen valtaa hyvänolontunne.”
Kirjan alkulause: ”Etsin rauhallista paikkaa jossa kuolla.” – Kirjan viimeinen lause: ”Mutta toistaiseksi kello oli vasta kahdeksan ja kun kävelin puistokatua pitkin hohtavan sinisen taivaan alla, olin onnellinen, ystävät hyvät, onnellisempi kuin kukaan joka on ikinä elänyt.”

*
Siri Hustvedt; Lumous; suom. Kristiina Rikman; Otava Seven 2010 (1. painos 2009)

Norjalaissyntyinen, amerikkalaistunut kirjailija on erikoisten tarinoiden luojana omaa luokkaansa. Hän luo tarinaan ilmapiirin, jossa on outoa kiihkeyttä ja mystisiä tapahtumia. Ihmisten väliset suhteet ovat monitasoisia, kaikkea ei selitetä, jännitteet puretaan vain osittain. Tästä syntyy omalaatuinen kudelma, jossa liikutaan ajoittain hulluuden rajamailla. Kirjailija pitää kuitenkin tarinan taitavasti koossa. – Ei helppoa luettavaa.

*
Carlos Ruiz Zafón; Enkelipeli; suom. Tarja Härkönen ja Anu Partanen; Otava 2010 (4.p.)

Tuulen varjon kirjailijan nimi näköjään myy. Bestselleriksi osoittautuneen kirjan tekijä ei kaiketi ylimalkaan voi vältää kiusausta ryhtyä kokkaamaan menestysreseptillä uutta keitosta, jossa myyviin perusaineksiin lisätään mausteita ja keitos paistetaan, kuorrutetaan ja tarjotaan ikään kuin uutena ruokalajina. Tässäpä on oivallinen riippukeinussa luettava opus sellaiselle, joka viihtyy magian, murhien ja loputtomien juonenkäänteiden verihuuruisessa suossa eikä vaadi kirjallisesti kummempaa tyyliä kuin nokkeluudella ja miehisillä kyvyillään rehentelevän sankarin yliluonnollista selviytymistä juonien verkossa. – Luin loppuun, paikoin jopa viihdyin, keinussa.

***