Eksklusiiviannos Kroatiaa; osa 3

Yöllä alkaa myrsky. Herään sulkemaan ikkunaa, kun verho hulmuaa vaakasuorassa ja puut kohisevat uhkaavasti. Aamulla ihmettelemme hotellin terassilla tapahtunutta hävitystä, tuuli on riepottanut pahan kerran kalustoa ja katoksia. Mietimme epävarmoina miten käy saariretken, joka on päivän ohjelmassa. Stipe ja Lissu ilmaantuvat sovittuun aikaan paikalle ja ovat reippaana; ei tämä mitään, autolautta on vakaa. Satamassa odottaa Maja-opas. Pyörteinen tuuli vie heti hatun siltä, joka ei muista varoa.

Lautta tulee täpö täyteen mantereelta kotiin tai saarelle työhön tulevista viikonlopun viettäjistä. Paikalliset melskaavat iloisesti keskenään, on perheitä ja monta sukupolvea, miehet huomattavan kookkaita ja komeita. Toinen havainnoi, että täällä lautan istumapaikat ovat sosiaalisesti uun muotoisissa loosheissa eikä  junanvaunutyyliin peräkkäin kuten meillä.Vanha mies vastapäätä katselee meitä uteliaasti, ruskeissa silmissään huvittunut pilke.

Porukkamme on hajaantunut sinne tänne pieniin seurueisiin. Seuraamme istahtaa tyylikkäästi pukeutunut nainen porukastamme. Hän on vaihtanut paikkaa jo kolmesti lautan lähdön jälkeen, sanoo kärsivänsä miesten kovaäänisestä puheesta. Istumme Toisen kanssa niin, että selkämme takana on käytävä, joten kukaan ei huuda ihan korvaan ja nainenkin alkaa siinä viihtyä. Hän osoittautuu paljon matkustelleeksi ja kertoo kiinnostavasti kokemuksiaan eri maista. Matka saarelle kestää puolitoista tuntia ja ehdimme juoda hedelmäjuomat sekä käydä yläkannella haukkaamassa happea.

Saarella sataa taivaan täydeltä ja on viileää. Lissu kokeilee huumorintajuamme, kertoo, että Hvarin saari on kuuluisa aurinkoisuudestaan. Se herättääkin lievää hilpeyttä kuulijoissa. Vain puolet matkalaisista on osannut varustautua joko sateenvarjolla tai -takilla. Minulla on villaviittani ja pitkähihainen pusero jakun alla, mutta kävelykengät, joissa on reikiä; Toisella tuulta pitävä pusero. Vaatteet kastuvat, rouvien kampaukset vie tuuli ja hiukset lässähtävät sateessa, jalat kastuvat kaduilla virtailevasta vedestä.

Majalla ja Lissulla on sateenvarjot, he tarinoivat obligatorisensa sateesta (ja meistä) piittaamatta aukioilla ja historiallisten talojen nurkilla. Porukka alkaa nurista. Vaikka olen sillä asenteella, että säät eivät ole oppaan taskussa eikä aurinko aina paista kotimaassakaan, hämmästelen, etteivät oppaat osaa joustaa. Pisimmät jorinat olisi voinut pitää autossa ja viedä sitten halukkaat (sateeseen varautuneet) kävellen katsomaan paikat. Kuvaaminenkaan ei kiinnosta ketään. Onneksi kohta osumme kioskille, jonka katonrajassa on viisi sateenvarjoa. Ehdin saada ostettua niistä yhden, koska Toinen on siinä ainoa, joka ylettyy ylimmälle hyllylle.

Matkan hintaan kuuluva ateria on katettu Hvarin kaupungissa merenrantaravintolan terassille, jonne on viritetty ikkunalliset muoviseinät. Sade ei häiritse, mutta koleaa on. Toti tekee kauppansa. Tilaan lounasjuomaksi hunajalla ja sitruunalla maustettua mustaa teetä, joka tuodaan kannellisessa mukissa ja on kuumaa ja hyvää. Aluksi saamme lihalientä, jossa uiskentelee muutama orpo riisinjyvä. Pääruokana on mureaa vasikkaa, sen kera pastaa ja vihreä salaatti, jälkiruokana suklaakastikkeella koristeltu ohukainen.

Fransiskaaniluostarin kirkon Maria-alttari

Aterian jälkeen käymme läheisessä fransiskaaniluostarissa. Museoina ovat useimmat maan luostareista kuten tämäkin ja surullinen autius heijastuu kävijään. Kirkossa vain on messu sunnuntaisin ja kukkia alttareilla. Pihalla puhutteleva, harvinainen polvistuneen Pyhän Fransiskuksen patsas.

Pyhän Fransiskuksen patsas luostarin pihalla

Hvarin saarella on 13.000 asukasta ja pääkaupunki on samanniminen kuin saari. Maisemat ovat jylhät, kiviaidoin reunustettuja viinitarhoja, vehreää kaikkialla. Ihmettelemme, ettei mitään eläimiä näy matkan varrella. Ehkä ne ovat sateelta suojassa. Päivä on ollut enimmäkseen vilua ja märkää ja mummojen nurinaa, mutta  villaviittani kuivuu paluumatkalla lautan lämpimässä. Tulinen espresso saa meidät jo nauramaan aurinkosaaren kokemuksille.

*jatkuu

 

  • Voi että, mitä matkakuvia ja -kuvauksia! (Aivan kuin olisi jossakin lähiaikoina tulleessa elokuvassa ollut kuvattuna Hvarin saarta! Ainakin nimi oli muka kumman tuttu) On se niin, että maassa maan tavalla ja ilmoja ei ovi kukaan valita. Kun asettuu tosiaan ilmojen yläpuolelle, niin matkasta saa paljon itselleen. Mitä niitä säitä suremaan ja miettimään, se joka kastelee, se kuivaakin. Menen lukemaan nyt noita aikaisempia kuvauksiasi!!

    Kommentin jätti vilukissi · torstaina 26. toukokuuta @ 16:54

  • 🙂 ”…vaarilla on saari se oma saari on”.. kaikilla ei ole saaria, mutta heidän hvarilla oma saari on…

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 26. toukokuuta @ 21:53

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.