Splitin kaupunki on rauhallinen sunnuntaiaamuna, yöliikennettä jatkui aamupuolelle.  Kun Toinen syventyy aamiaisen jälkeen tutkimaan kotimaan uutisia Ylen ja HS:n sivustoilta, otan kameran ja lähden kierrokselle hotellin lähimaastoon. Asuinkadut ovat kapeita, niillä hajahtelevat auki unohtuneet isot roskikset. Muutama rähjääntyneen näköinen mies raahustaa vastaan, kurkistelee roskiksiin. Kissoja kuljeskelee kaduilla ja pihoilla, jalkakäytävää reunustaa koirankakkarivi, aitoja kiipeilevät köynnösruusut. Sataman suuntaan laskeutuvien katujen valjuissa kerrostaloissa on ainakin 15 kerrosta, yksitoikkoista julkisivua värittää tuulessa hulmahteleva pyykkiliputus. Hotellin takana rinteellä  on pientalokortteleita kauniine pihoineen. Lähikadun leipomomyymälät, pikku kahvilat ja  lihakauppakin ovat auki sunnuntaiaamuna ja hedelmäkojujen värikäs tarjonta saa veden kielelle. Tuoksuu mansikoilta.

Salonan muinaiskaupungin raunioilla

Autonkuljettajamme Stipe vie meitä Splitistä tulosuuntaan, Salonaan, illyyrien muinaiskaupunkiin, jolla oli Caesarin valtakaudella metropolistatus Rooman Dalmatian provinssissa. Päivästä on tulossa kuuma, avoimelta alueelta tekee mieli etsiytyä muurien ja puiden varjoon, kun Maja –opas valuttaa loputonta vuosilukuvirtaa ja Lissu yrittää parhaansa mukaan saada 2000 vuotta sitten kukoistaneen kaupungin tarinat kääntymään suomeksi. Lipsahduksia tulee ja moni keskittyykin kuuntelemaan Majan sujuvaa englantia.  Olen taas lauman mustalammas, se kuriton, joka vaeltelee lähistöllä kuvaamassa kukkia ja puita enkä malta kuunnella kiltisti.

Salonassa, taustalla Splitin esikaupunkia

Ikivihreää, sinisiä vuoria

Pääskyset siukovat kesää, pinjat ovat niin tuuheita ja tuoksuvat hyvälle, etelän linnut laulavat oksistoissa outoja laulujaan. Sypressien tummat kynttilät luovat maisemaan juhlan tuntua. Sarkofagien, pylväänpäätyjen ja seinänkappaleiden kauniita kuvioita on saatu säilymään. Museorakennuksen seinään on konstruoitu osa upeaa vanhaa mosaiikkia. Alueella on ollut kylpylä,  amfiteatteri ja forum, keisarinvallan hallintorakennuksia, myöhemmin myös piispantalo ja muutama basilika.

Salonan raunioita

säilyneen sarkofagin kulma

unikot

Unikot hehkuvat kuin tulenliekit paahteessa raunioiden keskellä. Tuuli haroo kulkijan tukkaa miten tahtoo, eksklusiivirouvat eivät saa kampaustaan millään pysymään kuosissa. On autuutta istahtaa raunioilla vaeltelun jälkeen huoahtamaan varjoisalle terassille  nauttimaan kylmää hedelmäjuomaa.

 

Trogir

Matka jatkuu Trogiriin, maailmanperintöä keskiajalta sekin. Keskiaikainen katedraali kätkee sekä ulkopuolelle että sisälleen valtavan määrän upeaa taidetta, joka on säilynyt lähes vahingoittumattomana vuosisatoja. Vanhoja palatseja, kapeita katuja, torneja, aukioita ja benediktiiniläisluostarin nähtyämme mieleeni pujahtaa täällä ensi kerran ajatus, olenkohan nähnyt näitä jo kylliksi. Talvella tuli televisiosta esittelysarja Unescon maailmanperintölistalla olevista kohteista ja katsoimme ne kaikki. Matkoillamme olemme nähneet jo monia. Arvostan maailmanperintöä kovin, mutta ei ole varmaan tarpeen käydä jokaisessa, eihän, kysyn itseltäni.

sisäkuva Trogirin katedraalista

pääsisäänkäynnin yllä olevia reliefejä

katedraalin pääoven oikealla puolella on Adam...

...ja vasemmalla Eeva

Kierroksen jälkeen on pari tuntia omaa aikaa. Eksklusiivimatkaajat kyselevät oppaalta alueen kalleinta kalaravintolaa. Meillekin se on sikäli hyvä tieto, että osaamme mennä siitä ohi. Osumme yhteen paikkaan, joka tarjoaa merenantimia dalmatialaisittain ja jossa näkyy istuvan paikallisia aterioimassa. Ensin tuodaan vettä, salaatti ja leipää. Ateriaksi tilattu annos meribassia fileoidaan pöydässä, sen seurana on grillattuja vihanneksia. Laskemme rahojamme ja päädymme tilaamaan pullon erinomaiseksi osoittautuvaa rieslingiä. Toisella on siitä isompi ilo, en saata nykyään juoda paria lasillista enempää. Pieni hilpeä hiprakka siitä seuraa minullekin silti. Se haihtuu pian, mutta herkullinen kala-annos taatusti muistuu mieleen vielä prisman kalatiskin kassilohien ääreen päästyä.

meribassia fileoidaan

Ikimuistoinen ilta hotellihuoneessa

Splitin hotelliimme palattua käymme lähikadun leipomosta juustotäytteisen patongin iltapalaksi. Olemme rennolla fiiliksellä (lue: tajuttoman väsyneitä) ja suihkun jälkeen nukumme kauneusunet hulppealla polstarillamme. Sitten Toinen räplää televisiosta esiin Kroatian urheilukanavan, Sportskan. Siellä näytetään yleisesti ottaen kaikkea maalla, merellä ja ilmassa harrastettavaa urheilua – paitsi jääkiekkoa. Ei olla lätkämaassa nyt, eipä. Eilen olemme kuitenkin havainneet MM- pronssiottelun kanavalla, joten uskomme, että loppuottelukin löytyy.

Meillä on oma iltateerituaalimme, jota varten käynnistän huoneessa olevan vedenkeittimen. Samassa konsolissa on kuitenkin jo hammasharja laturissaan ja se televisio. Vesi kiehuu, mutta televisio sammuu. – Ei voi olla totta, parun, – pitääkö taas pukeutua ja mennä alas baariin. – Älähän nyt, sanoo Toinen ja katselee katonrajaan. Oven yläpuolella on jokin sähkökaapin näköinen. Toinen kiipeää tuolille ja räpeltää kaapissa. Ja kas! telkkari herää henkiin. Iltamme on pelastettu! Loppu onkin historiaa.

Kroatiankielinen selostus menee kuivasti suoraan asiaan. Ottelu alkaa ja rauhallinen miesääni kertoo kenellä kiekko kulloinkin kulkee. Se onkin hyvä, sillä ruutu on niin pieni, etteivät nimet paidoissa erotu. Ensimmäisen erän kiekko saa kovaa kyytiä, sähelletään, lämärit lentävät, mutta maalivahdit pitävät pintansa. Tee on juotu, kun toinen erä alkaa. Peli on kaunista parhaimmillaan, valtava ensi lataus on purettu. Unelmafinaali, Suomi ja Ruotsi vastakkain, kroaattiselostaja tuskin tietää meidän unelmistamme.

Ja sitten pamahtaa Pääjärven kuti Suomen maaliin. Hetken aikaa on fiilis, että näin ne tekee meille taas, nuo peijakkaan keltapaitaiset hannuhanhet. (Aamulla kuulemme, että baarissa eksklusiiviporukka oli luovuttanut siinä kohtaa ja hankkiutunut polstereilleen katselemaan sofistikoituneempia unia.) Mutta me ei luovuteta, pojat, kun tekään ette. Se on vain yksi maali ja puolitoista erää on aikaa antaa takaisin. Ja erän viimeisellä minuutilla lähtee Immosen Jarkon mailasta kaunis kiekko, joka yllättää Fasthin. Tasoissa ollaan!

Kolmannen erän tapahtumat ovat uskomattominta, mitä ikinä olen leijonajoukkueelta nähnyt. Nokelainen lataa 2-1, sitten Kapanen 3-1 lyhyen ajan sisällä. Ruotsin joukkue on ihan kuutamolla: eihän tämän näin pitänyt mennä. Pesonen parantelee lukemia vuorostaan, sitten Pyörälä ja lopuksi Antti Pihlström, tuo vikkelä velikulta niittaa 6-1. Siitä ei Tre Kronor enää nouse. Oijoijoi, kyllä on voiton huumaa ihana katsoa, kun on niin monta kertaa nähnyt sinivalkoiset poikamme riiputtamassa päätään totisina toisten juhlariemun taustalla.

Löytyy pieni pullo kuohuviiniäkin minibaarista, sillä juhlistamme tämän upean hetken. Voitto ei ole niin suuri yllätys kuin voisi kuvitella, ei ainakaan sille, joka on seurannut tämän porukan kaikki MM-ottelut. Joukkueen sinnikkyys ja peli-ilo on ollut vertaansa vailla. Asenne on oikea: Peli ei ole pelattu ennen kuin summeri soi. Ja nyt se soi vihdoinkin kultaa!

*jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.