Toinen poltteli päivänä muutamana takassa perheen arkistomappien sisältöjä siltä osin, mikä oli yli kymmenen vuotta vanhaa. Tuli vastaan nostalginen paperi äitiysrahan myöntämisestä Kuopuksen syntymän jälkeen ja se kertoi, että äitiyslomaa oli tuolloin 7 kk. Työnantaja maksoi täyden palkan kolmelta kuukaudelta (ja sai Kelalta korvauksen), loput neljä kuukautta Kela maksoi äidille suoraan. Hoitopaikkaetuja ei ollut pääkaupungissa 1970-luvun lopulla.

Kelan sivut kertovat palkallisen äitiysloman pidentyneen neljään kuukauteen ja vanhempainrahan nimellä kulkevan etuuden noin kuuteen kuukauteen kolmessakymmenessä vuodessa. Lapsilisä näkyy porrastetun niin, että mitä useampi lapsi sitä enemmän viimeksi syntyneestä maksetaan. Kotihoidon tukeakin saa tietyin ehdoin. Tiedetään, että lapsen kolme ensimmäistä vuotta ovat perusturvallisuuden ja kiintymyssuhteiden kehittymisen kannalta korvaamattoman tärkeät.  Tieto muuttuu tueksi kovin hitaasti.

Äitini ei saanut palkkaa, äitiysrahoja eikä lapsilisää veljeni ja minun syntyessä. Ei ollut sotien jälkeen yhteiskunnalla mistä maksaa, mutta lapsia kyllä syntyi, meitä suuriin ikäluokkiin kuuluvia. Oliko äitiyspakkaus ainoa yhteiskunnan tarjoama kädenojennus äideille sodan jälkeen? Lapsilisää alettiin maksaa v. 1948 ja se oli kipeästi tarpeen joka perheessä. Taannoin kiisteltiin pitäisikö lapsilisä poistaa parhaiten ansaitsevilta. Ei pitäisi. Lapsilisä on yhteiskunnan signaali: lapset ovat yhtä tärkeitä kaikissa perheissä. Tulevaisuus on lapsissa.

  • Voi että, kun ei ole tullut säästettyä, aina tulisi olla sellainen ”rompelaatikko”, jossa muistot puhuisivat, kun sen avaa.

    Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 10. toukokuuta @ 08:48

  • Minä sain lapseni 70-luvun alussa, jolloin äitiyslomaa oli kolme kuukautta, yksi ennen ja kaksi synnytyksen jälkeen. Seinänaapurini, kuuden lapsen opettajaäiti, sanoi: ” Kyllä nyt kelpaa. Kun minä olen saanut lapsia, äitiyslomaa oli kuusi viikkoa, kaksi ennen ja neljä synnytyksen jälkeen, sitten töihin”. Suhteellisia ovat käsitykset eduista, mutta lapsen tarpeet ovat tuskin muuttuneet.

    Kommentin jätti annikki · tiistaina 10. toukokuuta @ 18:05

  • vilukissi, on sullakin varmaan jotain tätäkin lajia nostalgiaa antiikkivarastoissasi, eikö? 🙂 Minulla on vaatehuoneen perällä tietty laatikko, jossa on mm. poikien kasteasut ja äidin morsiushuntu…

    annikki, suhteellista on. joillekin ei riitä mikään, toiset ei tarvitse mielestään yhteiskunnalta.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 10. toukokuuta @ 22:16

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.