En ole sukututkija, se sanottakoon heti. Meidän perheessämme Toinen on hoitanut tuon kärsivällisyyttä, tietoa ja taitoakin vaativan kiintoisan puuhan. Ilmeisesti vaikeinta sukuaan tutkivalle on rajata haluamansa tiedon määrää, lähdeaineistosta ei tunnu olevan pulaa. Minulle riittää, kun tiedän isäni ja äitini suvun heidän isovanhempiinsa asti.
Kansallisarkisto sijaitsee Helsingin Rauhankadulla vastapäätä Suomen Pankkia. Arkiston vanhimman osan, Gustaf Nyströmin suunnitteleman ja 1890-luvulla valmistuneen talon julkisivu on komea katonharjan Suomi-neito-veistoksineen. Vanhan osan sisääntuloaulassa ja portaikossa tulee juhlallinen olo, katto, pylväät ja seinät kertovat kauneudellaan aikansa rakennusihanteista.
Leidiporukassamme ei siis ole sukututkijoita, mutta loputon mielenkiintomme ja uteliaisuutemme kulttuurisiin paikkoihin johti meidät tutustumaan historiallisten arkistojen kiehtovaan maailmaan. Saimme onneksemme asiantuntevan oppaan, muuten tutustuminen olisi jäänyt kalpeaksi kurkistukseksi saleihin, joissa istuu päivät pääksytysten lähdemateriaalia tutkivaa hiljaista väkeä.
arkistohiirulainen!
Senaatin arkisto vuodesta 1809, Valtionarkisto vuodesta 1869 ja Kansallisarkisto vuodesta 1994 – nimi on muuttunut aikaansa heijastellen, mutta tehtävä on pysynyt samana: säilyttää Suomen valtiollista ja kansallista kulttuuriperintöä koskevat asiakirjat, toimia arkistotoimen asiantuntijana, tiedonhallinnon kehittäjänä ja heraldiikan asiantuntijana. Kansallisarkiston vastuulle kuuluu erikoisarkistoja eri puolilla pääkaupunkia sekä seitsemän maakunta-arkistoa. Hyllykilometrejä on toisatasataa ja niissä lukematon määrä mappeja ja kansioita. Muhkeat, nahkaselkäiset asiakirjaniteet herättävät kunnioitusta; arkistonhoitajilla täytyy todella olla ruista ranteissa! Oppaamme auttoi myös meitä löytämään mikrofilmeiltä 1800-luvulla eläneitä esivanhempiamme sekä opasti Suomen Sukututkimusseuran sivujen www.genealogia.fi -tietokannan käyttöön. Muitakin hyödyllisiä nettisivusto-osoitteita saimme.
muhkea nide!
Tapaamisohjelmaamme aina kuuluvan kahvikeskustelun jälkeen poikkesimme vielä Mariankatu 7:n porttikongista sisäpihalle ja kävimme tutkimassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran piskuisen kirjamyymälän kiehtovia uutuuksia. Sieltä löytyi vaikka mitä ihanaa…
Nostalginen vire. Muistelen mielihyvällä graduaikaani, jolloin istuin arkistoissa, myös valtionarkistossa, keräämässä aineistoa. Voi niitä aikoja entisiä!
Kommentin jätti Obeesia · lauantaina 16. huhtikuuta @ 12:04
Obeesia – Yhä niitä istujia riittää, aineiston kerääjiä, historian haurastuvien lehdyköiden parissa ahertajia, tulevia nostalgikkoja. Ihan kaikki ei vieläkään ole netissä.
Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 16. huhtikuuta @ 20:22