Lämpimän keväinen päivä houkutteli Halosenniemeen, josta on muodostunut meille eri vuodenaikojen ikkuna järvimaisemaan. Hirsihuvilan mäki oli täysin sula. Talven lumikuorma oli pudottanut nuoresta männystä ison oksan kalliolle. Aurinko valutti häikäisevää valoa maisemaan. Tuusulanjärvi oli jäässä, luonnonsulaa oli rantu rannan tuntumassa. Hapetusta varten auki pidetty sula-alue niemen kärjessä väreili taivaansinisenä. Kauempana jäällä leyhytteli siipiään ja verrytteli äänijänteitään parvi selkälokkeja.

Toisella puolella rauhoitettua kallioista metsikköä kävin tarkistamassa sinivuokot. Ei ollut nuppuja vielä, lehdet kyllä terhakasti elossa. Ryytimaa oli osittain lumen peitossa. Sulasta metsärinteestä makuuksiltaan puhaltautui juoksuun täällä usein nähty jänis. Rannassa kuvasin jäähän muodostuneita kuplia. Oi miten lämpimästi sisälläni läikähti, kun kohtasin kevään ensimmäisen sitruunaperhosen, sielunperhoseni. Se lenteli edelläni suruvaipan kanssa rinnakkain, niin kevyesti, kaikkea murhetta vailla kuin vain perhonen voi.

  • Kaunis tunnelma kuvassa ja tekstissäsi.

    Kommentin jätti Simpukka · torstaina 14. huhtikuuta @ 12:33

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.