On houkutus pitäytyä kiitetyissä ja palkituissa kirjoissa, vaikka kirjasto pursuu kaikenlaista luettavaa. Päätin seikkailla hieman proosahyllyjen väleissä tutkimassa, josko osuisin löytämään jotain kiinnostavaa, ennen lukematonta. Tässä vähän esimakua A-D-hyllyiltä umpimähkäotannalla. Alku ei näytä kovin hyvältä, vaan ehkei vielä ole johtopäätösten aika.

Arja Andersson; Se joka lauloi; WSOY 1990     Riekot; WSOY 1996

Lappilaiseksi kirjailijaksi mainittu (s. Rovaniemellä -55) ja Helsinkiin toimittajaksi päätynyt fil.kand. on julkaissut pienoisromaaneja, kuunnelman ja osallistunut moniin antologioihin. Se joka lauloi sisältää kahdeksan novellia, joissa ihmisiä ja tapahtumia kuvataan ikään kuin ulkopuolelta, sivusta katsellen. Oivallinen kuvaus ei silti ihan riitä hyväksi novelliksi, tekstin pitäisi jotenkin hengittää.

Riekot on pienoisromaani, aikuistuvien tyttöjen välisen ystävyyden kuvaus. Tarinassa paljastuu hajonneiden perheiden kyvyttömyys antaa turvaa tytöille, jotka etsivät naisena olemisen mallia toisistaan kateuden, kilpailun ja kiusaamisen monimutkaisissa kierteissä.  Anderssonin tyyli on kyllä ilmaisultaan väkevää ja kieli omaperäistäkin, mutta tarinoista jää jotenkin lohduton, näköalaton vaikutelma.
*
Outi Alm; Pelikentät; Gummerus 2002

”Kaksitoista elämänmakuista novellia” kertoo kirjan takakansi. Almin tyyli on arkinen ja tarinat mieluumminkin yksinkertaisia kertomuksia elävästä elämästä kuin varsinaisia novelleja. Kirjoittajan kieli on sujuvaa, ihmisten kohtalot taiten kuvattuja, mutta ei tämä oikein innosta lukemaan yhtä kirjaa enempää. Jotain puuttuu.
*
Minna Andersson; Seitsemän tytärtä; Karisto 2007

Kirjoittaja on 70-luvun lapsi, jota alkaa kiinnostaa sukunsa juuret. Kirja on kuvitteellinen kertomus seitsemän sukupolven naisten synnytyskertomuksia 1840-luvulta 2000-luvulle. Seitsemän tytärtä ei ole romaani eikä teos varsinainen kirjallinen riemuvoittokaan ole, mutta kuvaa uskottavasti naisen aseman hidasta muutosta perheessä ja suvussa sekä  synnytyksen ja lastenhoidon käytäntöjen kehitystä. Kiinnostavaa lukaista aiheensa vuoksi.
*
Marianne Backlén; Linnoitukset, suom. Jaana Nikula; Gummerus 2006

Kirjailijan linnatarinat alkavat Loviisasta. Teksti on kuormitettu historiallisilla, arkkitehtonisilla ja paikallismaisemallisilla yksityiskohdilla ja ihmisiä vilisee tukahduksiin asti. Puuroutuvien kuvausten sekaan rymähtää yhtäkkiä valmistelematta ruumis, joka löytyy linnoitusalueelta. Kuolema paljastuu murhaksi, tekijää ei löydy eikä ruumiin henkilöyskään varmuudella selviä. Myöhemmin kuolee kokonainen perhe eikä kuolemantapauksia selvitetä, tämä ei ole dekkari. Vähitellen päähenkilöt monikulttuurisine ihmissuhteineen kasvavat esiin ja kirja muuttuu kiinnostavammaksi.  Luettuani ihmettelen kuitenkin onko tässä varsinaisesti tarinaa. Kirja toimii paremminkin kaleidoskooppina. Levotonta luettavaa, jonka vieraantuntuinen maailma ei minulle oikein auennut.
*
Marja Björk; Posliini; LIKE, 2008

Surullinen tarina pienen Jaana-tytön kasvuvuosista Pohjois-Karjalassa, perheessä jossa on vain pikkuveljiä, elämäänsä pettynyt äiti ja isä, joka ei ole hänen oikea isänsä. Äiti rimpuilee elämänvalheessaan, ei hänestä ole tukea tyttärensä kasvulle. Pääkaupunkilaistuneen, lapsettoman tädin ja tämän hienon miehen luona tyttö saa ensi kertaa elämässään huomiota. Kirjailija antaa lukijan aavistaa varhain mihin suuntaan ’lapsirakkaan’ Nuutti-sedän mielenkiinto Jaana-tyttöseen alkaa kiertyä, mutta sedästä ei tehdä roistoa, hän kamppailee taipumuksensa kanssa samalla, kun tyttö kehittyessään alkaa itsekin ruokkia kieroon kasvanutta suhdetta. Äidin ja tädin välinpitämättömyys tai tarkoituksellinen sokeus jättää tytön yksin hallitsemattomien voimien valtaan. Hän oppii itsekin käyttämään tilannetta hyväksi.
Tarina on oivallisesti rakennettu ja rytmitetty. Kerronta on tiivistä, siitä huokuu aidontuntuista ymmärrystä pikku tytön kasvuvaiheisiin seudulla, josta monen aikuisen oli pakko lähteä Ruotsiin työn perään. – Hyvin kirjoitettu lukuromaani, joka piinallisesta aiheesta huolimatta ei jää mustavalkoiseksi. Tämän satsin paras ja voisi houkuttaa lukemaan Björkin kakkosenkin, viime vuonna ilmestyneen Puuman.
*
Edwidge Danticat; Näen, muistan, hengitän; suom. Leena Tamminen; Gummerus 1999

”Olen kotoisin paikasta, missä näkö, muisti ja hengitys ovat yhtä, paikasta josta menneisyyden kantaa mukanaan kuin tukkansa. Jossa naiset palaavat lastensa luo kuin perhoset tai kuin kyyneleet niiden patsaiden silmiin joita heidän tyttärensä rukoilevat. Äitini oli urhea kuin aamunkoiton tähdet. Hänkin oli kotoisin siitä paikasta. Äiti oli kuin se nainen joka ei koskaan vuotanut verta ja sitten ei lakannut vuotamasta, se joka antoi myöten tuskalleen ja eli perhosena. Niin, äitini oli kuten minä. ”


Kirja osui silmiini värikkään ulkoasun vuoksi. Tässä on tarinaa kreolikulttuurista, elämästä Haitissa ja haitilaisista naisista Amerikassa. Teos on ehkä kirjallisesti vaatimaton, mutta väkevä tarinoidensa vuoksi. Koskettavaa lukea.
***

  • Kiitos kun laitat näitä kirjavinkkejä, joskus haen kauempaakin vihjeitäsi.
    On muuten hienoa meillä täällä kotomaassa, että on ihmisellä kirkko ja kirjasto, tuntuvat itsestään selviltä, mutta entä jos ei näin olisikaan.

    Kommentin jätti Tuula-mummo vaan · keskiviikkona 6. huhtikuuta @ 19:59

  • Monia hyviä asioita tulee pitäneeksi itsestäänselvyytenä eikä muista tarpeeksi arvostaa. On tosiaan hyvä kysyä joskus itseltä: entä jos ei olisi…

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 6. huhtikuuta @ 22:32

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.