Japani on pysynyt otsikoissa ja etusivuilla. Uutismaailman lakien mukaan se pysyykin, kunnes tapahtuu jotain uutta maailmanlaajuisesti hätkähdyttävää. Maailma on ollut myötätunnosta minuutin hiljaa – kotinsa menettäneet ja läheisensä kadottaneet paikalliset elävät piinaavan pitkiä tunteja, päiviä, viikkoja. Tuho on karmea ja epävarmuus huomisesta jatkuu.

Myös pitkälle kehittynyt yhteiskunta voi haavoittua pahasti luonnonvoimien armoilla. Yllättikö se meidät kaikki? Mediassa SPR:nkin kaiken kokenut johtaja jäi toistelemaan mantraansa Japanin erinomaisista kriisivalmiuksista. Maa ihmisineenhän oli täysin sokissa! Kesti päiviä ennen kuin tuhon laajuus selvisi kenellekään.

Pörssikurssit huristavat alamäkeä, talouden romahdus on tosiasia ja vakuutuslaitokset mahdottoman tehtävän edessä. Selvähän se, että sijoittajilla on huoli pääomistaan. Seuraava huoli ovat räjähtelevät ydinvoimalareaktorit. Siitäpä oivallista vaalikauraa meidänkin maamme populisteille ja protestiliikkeille.

Ajattelen pelastus- ja raivaustöissä uurastavia japanilaisia. Heidän tehtävänsä näyttää aluksi toivottomalta. Miltä tuntuu haalia merestä ruumiita, jotka aalto tempaisi mukaansa? Mistä aloittaa kaupungissa, josta ei ole juuri mitään jäljellä? Vielä vähän aikaa ja raunioista nousee kuoleman löyhkä.

Rojukasojen keskellä vaeltelee yksinäinen vanha mies, etsii kadonnutta elämäänsä. Japanissakin kaksi kolmasosaa valtakunnasta jatkaa normaalia arkeaan. Se tapahtui muille.