Sana merkitsee kaiketi jonkinlaista aukiota, toria. Tässä yhteydessä on kysymys Alejandro Amenabarin palkitusta dvd-elokuvasta, joka tekee merkillisen vaikutuksen katsojaan: se saa pohtimaan poliittisen hallinnon, uskonnnon ja tieteen valtakuvioita kautta aikojen, kansan ja vallanpitäjien suhdetta ja inhimillistä kärsimystä massojen puristuksessa. V. 2009 valmistunut elokuva saa profeetallista tuntua Egyptin ja arabimaailman nykyisten tapahtumien valossa.


Elokuvan tapahtumat ajoittuvat vuoteen 391 jKr. Egyptissä, jonka keskus tuolloin oli Aleksandria. Tarinan keskushenkilöinä ovat Hypatia, huippulahjakas matemaatikko, hänen lahjakkaat oppilaansa ja älykäs orjansa. Ajan yhteiskunnalle poikkeuksellinen jännite syntyy asetelmasta, jossa viisas nainen opettaa nuoria miehiä ja miesorja palvelee emäntäänsä.


Mitään uutta ei maailmassa tunnu olevan, mitä ei olisi ollut ennenkin. Oppimaton, köyhä kansa kuohuu, milloin kulloisenkin vallanpitäjän puolesta, milloin vastaan. Älymystön intohimoinen tiedonjano johtaa valtapyrkimyksiin siinä kuin totuudenmiekkaa heiluttavien uskonoppineiden tai poliittista valtaa tavoittelevienkin. Miehisiä vallanpitäjiä viisaampi nainen on uhka, joka ensin yritetään alistaa seksuaalisesti ja kun se ei onnistu, tuhotaan noitana. – Elokuvan pääosassa on tyylikkäästi näyttelevä Rachel Weisz.

  • Olipas vieras elokuva, vaikka olenkin oikein elokuviin addiktoitunut. Ihastuin nyt viime viikolla Charlie Chaplinistä tehtyyn elokuvaan! Nyt haluan nähdä Chaplinin näyttelevän, pakko saada niitä mykkäfilmejä.

    Kommentin jätti vilukissi · torstaina 17. helmikuuta @ 16:20

  • Kiitos. Leffavinkki napattu talteen! Valoa viikonloppuun!

    Kommentin jätti Katja · perjantaina 18. helmikuuta @ 12:23

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.