Sisar Hannele tuli lauantain aamurukoushetkeen ruskea sisarpuku yllään. Eilen hän oli yllättäen sanonut, että on tänään poissa iltapäivän. Espoossa oli rajatiedon messut, joille hän meni esittelemään ekumeenista luostaria. Laudeksen jälkeen laitoin erakkomajassa teetä, vedenkeitin ja leivänpaahdin toimivat. Aurinko loisti pilvettömältä taivaalta. Lähdin metsäpolulle kamera mukanani.



Olin ymmärtänyt, että ruskeat, lumesta pilkistävät viitat olivat luostariopasteita. Kaivoin yhden esiin. Se osoitti Metsäkirkkoon. Polku nousi metsärinnettä, parissa kohtaa oli porrasaskelmia ja kaidekin. Sen verran siitä oli kuljettu, että ei upottanut. Ylärinteellä, syvemmällä metsässä vastaan tuli kallioseinämä, johon oli kiinnitetty puinen risti. Alttari ja penkit olivat kinosten peitossa. Katselin kallion poskelle jäätynyttä itkuvanaa. Metsässä oli hiljaista. Paikassa oli pyhän tuntua.


Laskeutuessani rinnettä seuraani liittyi talitiainen. Se lenteli edellä puusta toiseen. Kun pysähdyin, se tiukutti oksalla kuin olisi halunnut kertoa jotain tärkeää, mutta ei antanut kuvata itseään. Viimeisillä porraspuilla se katosi. Muistin Valamon talitiaisia marraskuussa Äidin kuoleman jälkeen siellä käydessäni. Sielulinnut, viestintuojat, lohduttajat.

Aurinko valutti kultaa puiden lomitse hangelle. Metsä oli yhtä valon ja varjojen kudelmaa, havuntuoksua, risteileviä polkuja, askelteni vaimeaa ääntä. Pakkanen ei metsässä ollut purevaa, mutta tuntui poskilla ja nipisteli sormissa. Polun yli kaartuvista oksista varisi hienonhienoa lumipölyä, joka kimalteli lumoavasti vastavalossa. Mielessäni olleet kysymykset haipuivat metsän avaraan syliin.

Kun palasin meditaatiokävelyltäni, erakkomaja oli totaalisesti kylmennyt, sähköt taas poissa. Luostariin oli sisarten poissaolon ajaksi tullut yhteisön ulkojäsen, Outi, joka oli tällä välin käynyt kokeilemassa saunan lämmityksen laittamista. Ehkä se oli taas laukaissut mökistä sähköt. Toinen kylmä yö mökissä ei tuntunut järkevältä ajatukselta. Mielessäni alkoi kypsyä päätös lähteä illalla kotiin.

Luostaritalon olohuoneen uunissa paloi kodikas tuli. Istuimme tulen ääressä lueskelemassa. Mökkihuolet häipyivät mielestäni päätöksen myötä. Outi kattoi meille yksinkertaisen aterian, jonka söimme luostarin tapaan hiljaisuuden vallitessa. Mietin pettymyksiä, ne ovat elämää, sitä väistämättömämpiä, mitä enemmän asioihin ladataan odotuksia. Olinko oppinut viimein päästämään irti odotuksista ja pettymyksistä? Tämäkö on pyhää huolettomuutta: kaikki kääntyy hyväksi, mitä tapahtuukin?


Kun toinen retriittivieras lähti metsäkävelylle, oikaisin itseni sohvalle. Taisin torkahtaakin.  Huoltajamme kattoi päiväkahvin meille yhteiseen pöytään. Kerroin lähtömietteistäni, hän ymmärsi sen, oli kovin pahoillaan ja pohti vielä mahdollisuutta nukkua kappelin sivuhuoneessa ja parvella. Soitin kuitenkin kotiin ja Toinen lupasi tulla hakemaan vesperin jälkeen. Vähäiset tavarat oli nopeasti pakattu. Toinen retriittivieras oli tahollaan myös kypsynyt kotiinlähtöön.

Sisaret tulivat kaupungilta suoraan vesperiin ja toivat kaupungin levottomuutta tullessaan. Lähtöpäätöksemme tuntui yllättäneen heidät, kuten heidän poissaolonsa oli meille tullut yllätyksenä. Hyvästelytilanteessa oli pahoittelua puolin ja toisin. Heille jäi ongelma, joka ei ratkea pelkästään rukouksella, tarvitaan sähköalan ammattilaista ja rahaa.


Kuunvalohämärää metsäpolkua taivaltaessamme ajattelin sisäisen hiljaisuuden haurautta ja vahvuutta. Erakkomaja ei taida olla minua varten. Luostari ei tarjoa asujilleen eikä vierailleen turvapaikkaa arkisista tosiasioista.

***

  • Heh, hieno tarina!

    Kommentin jätti Riitta · keskiviikkona 16. helmikuuta @ 14:07

  • No olipa moninainen kokemus! Hienoa kuulla kuitenkin tuosta paikasta, vaikka keskeneräistä tuntuu vielä olevan.

    Kommentin jätti annikki · torstaina 17. helmikuuta @ 09:33

  • Minullakin on monta kokemusta noista sielunlinnuista. Ne ovat kaikki hyvin lohdullisia kokemuksia.
    Kylmyys on monen osana. Olen tavannut ihmisiä, joilla on hieman päälle kymmenen astetta asunnossa lämmintä talven kovilla pakkasilla. Se on surullista, ettei kaikille riitä lämpöä. Kukahan voisi auttaa heitä?

    Kommentin jätti mehtäsielu · sunnuntaina 20. helmikuuta @ 20:40

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.