*Päärautatieaseman pikasuutarissa.

Odotan , että herra edelläni on toimittanut asiansa. Tervehdin, kerron, että jalassani on talvikenkä, jonka varren vetoraksukka repsottaa ja kysyn voisiko sen ommella.  Suutarismies pyytää kenkää nähtäväksi ja toteaa, että onpa hankala korjattava. Hymyilen hänelle, että itse asiassa koko lenkki on tarpeeton, sen voisi vaikka poistaa, kengän saa hyvin jalkaan muutenkin. – Leikataanko, suutari kysyy puukko kädessä ja saatuaan luvan sipaisee repsottavan nahanpalan pois eikä ota maksuakaan palvelusta.  – Kiitos ja hyvää päivänjatkoa, sanon tyytyväisenä. – Kiitos samoin.

*Pääkaupungin pääpostissa.

Vuoronumero 214 kilahtaa. Tiskin takana keski-ikäinen nainen palvelee.
– Hyvää päivää, sanon. (Palveluammattilainen mulkaisee, ei vastausta)
– Etsin priority-merkkejä ykkösluokan postiin, täältä varmaan saa?
(P.a. näyttää liuskaa) – no, montako?
– Voin ottaa koko liuskan, tarvitsen useita.
(Mulkoilua, liuska kiertyy kiepille ja lennähtää tiskille)
– Taidan ottaa vielä näitä kukkapostimerkkejä.
– neljä viisikymmentä (koleasti)
– Olkaa hyvä (ojennan viitosen)
(P.a. ottaa rahan, killinki kilahtaa pöydälle)
– Kiitos. (Poistun. Ohhoh, onpa täällä hyytävää, ajattelen.)

*
Työhyvinvoinnista keskustellaan. Helposti keskustelussa ajaudutaan vastakkaisiin poteroihin: työnantajat ja työntekijät. Kolmas osapuoli unohtuu: asiakkaat. Uskon, että kutsumustyöläisiä on monissa ammateissa. Asenne ja motivaatio näkyy työn laadussa kaikkialla ja palveluammateissa varsinkin asiakkaan kohtaamisessa. Huonosti voiva työntekijä on huono käyntikortti työpaikasta ja -yhteisöstään.

Sanotaan, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. On metsää, joka ei vastaa. Joka tapauksessa asiakas voi tervehtiä hymyillen, esittää asiansa ystävällisesti ja kiittää. Sitten samaa voi odottaa henkilökunnalta, jonka on jaksettava pitkät työpäivät. Terveisiä Itellaan.

  • Tositarina lähiökaupasta: Minun piti ostaa neljäsosa punakaalista, mutta oli vain kokonaisia. Kysyin myyjältä, voisitteko leikata minulle tuosta kaalinpäästä osan, siis tuommoinen kuin tuossa tuo valkokaalin palanen.
    Myyjä sanoi, että vain kokonaisen voi ostaa.
    Ihmettelin, että mites nuo valkokaalinpalat sitten ovat leikkautuneet?
    Myyjä vastasi, että ne tulevat kauppaan valmiina paloina.
    Hölmistyin sen verran, että otin sitten valkokaalin neljänneksen kelmussa, punnitsin, liimasin hintalapun ja menin kassalle.
    Jälkeenpäin vasta huomasin, että olisi pitänyt pyytää veitsi lainaksi ja paloitella se punakaalinpää itse, jos nyt olisi ollut sekään taas luvallista.

    Kommentin jätti Tuula-mummo vaan · lauantaina 12. helmikuuta @ 19:50

  • Lihatiskillä (jos sellaista edes oli) ehkä olisi ollut sopivan kokoinen veitsi, mutta olisikohan ne uskaltaneet lainata sitä…epäilen 🙂
    Niin se on, Tuula-mummo, että maailma on meille valmiiksi pilkottu paloiksi, jotka sopivat myyjälle eikä ostajalla ole äänioikeutta. Mutta kysytään kuitenkin, aina, saahan sitä ihmetellä!

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 14. helmikuuta @ 02:15

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.