Taidan olla erikoislaatuinen kylpylävieras. Otan kyllä uikkarit mukaan, mutta yleensä ne tulevat riihikuivana takaisin. Naisten sauna on tällä kertaa remontissa ja hotellivieraita suositellaan pulikoimaan ennen puolta päivää tai illansuussa. Kloorivesi ei tunnu houkuttelevan, kumpikin odottaa toiselta innostuksen kipinää altaalle. Sitä ei tule. Aurinko nousee meren takaa ja aamulaivat lipuvat verkalleen jäistä väylää. Ilo on hyvin nukutun yön jälkeen laskeutua valmiille aamiaiselle.

Kolkka kutsuu! Ensin tienreunaa, sitten kapeaa polkua peräkanaa niemen kärkeen. Metsässä vastaan tulee mies, joka siirtyy sivuun ja kommentoi: fiksut väistää. Kalliolta valuneet vedet ovat luoneet seinämään jääurut, joiden matalan huminan melkein kuulee. Aurinko loistaa niin, että silmiin koskee. Mereltä käy raikkaanviileä tuuli, pakkasta on pari astetta. Kauempana jäällä istuu toiveikas pilkkijä. Valkea pilvenhaitukka purjehtii taivaan lakea.

Otan silmiini sinisiä varjoja, kaislojen himmeää okrakultaa, lumen laikuttamien luotojen jyhkeät hahmot. Kuuntelen ryhmyoksaiset männyt, juurineen tiukasti kamaraan pureutuneet, latvuksissaan tuulen hilpeä vihellys. Kosken kaarnan punertavaa silkkiä, poskellekin pehmeää. Tuuli tempaa arkiset ajatukset, tunnot kaiken turhuudesta. Kireys katoaa, on tilaa hengittää syvään, syvään.

Toinen tulee viluiseksi Kolkasta palatessa ja menee edeltä. Käännyn vielä jatkamaan. Talvista uimarantaa seurailee sulajuova avantouimareiden seuran laiturille asti. Tuo urheiden uimareiden masokistinen harrastus jaksaa hämmästyttää minua. Olen nuorena kokeillut uimakauden jatkamista järven jäätymiseen asti. Tiedän, että kyse on jälkiolon euforiasta. Monet harrastajat ovat myös vakuuttuneet avantouinnin edullisista terveysvaikutuksista lihas- ja nivelkivuissa. Kylpylänkin avannossa riittää kävijöitä, sen näemme jälleen päivällisaikaan meriravintolan ikkunapöydästä.

Palailen verkalleen aukean halki kulkevaa tietä. Pellolla on kaksi punaista koppia, joiden tarkoitusta voi miettiä. On hiljaista. Hanki heijastelee aurinkotimantteja. Luulen olevani ainut olento maisemassa, kunnes äkkiä koivusta yläpuoleltani kuuluu toteava: krraak. Mitä ikinä varis tarkoittikaan, otan sen tervehdyksenä ja vastaan ääneen: heipähei sullekin.

Kahden tunnin merituulikävelystä jää pitkään kestävä hyvänolon tunne. Päiväkahvi maistuu. Toinen koluaa hotellin lukusalissa lehtiä sillä aikaa, kun kävelen pihan poikki Villa Santalaan saamaan jalkahoidon. Kosmetologi työskentelee ääneti, ilmeinen varsinaissuomalainen. Herätän hänet mietteistään kysymällä ovatko ihmisten jalat yhtä persoonallisia kuin kasvot, voiko asiakkaan muistaa jaloista. Hän myöntää, mutta toteaa työskennelleensä alalla 20 vuotta. – Ei siinä jää mieleen kuin jotkut ongelmallisimmat tapaukset. On tyytyminen niiden joukkoon, joiden jalat eivät tee vaikutusta. Puhtaat sukat vain jalkaan ja kevein askelin poikki pihan.

Päivällisaikaa odotellessa poikkean minäkin lukusaliin. Kiinnostavaa on verrata sanomalehtien pääuutisia. Hesari aloittaa kertomalla Nokian pääjohtajan antamasta tiedotteesta, Satakunnan Kansa puolestaan kertoo kalastajien ongelmista: muikku on kateissa ja siikaa heikosti. Tulen ajatelleeksi, että voisihan netistä seurata päivittäin, mikä eri lehtien mukaan on tärkeää uutisvirrassa. Iäkäs pappa köpöttelee hoitolan puolelta lukusaliin ja kysäisee: Onkos rouva Kelan kuntoutuksessa? – Ihan tässä ollaan omalla lomalla, vastaan.

Välillä pitää käydä huoneessa jännäämässä tv-kakkoselta Kiiran loistavaa lyhytohjelmaa EM-taitoluisteluissa. Iltauutisten jälkeen suoriudumme tanssikenkiin ja laskeudumme ravintolan puolelle kuulemaan Anteroa ja Tanssiorkesteri Valamoa. Siinä menevät valssit, tangot, humpat ja foksit samaan rumpalin kestorytmiin, saksofoni ulvahtelee ja hanuristi jyystää melodiaa. Verryttelemme tanssijalkaa. Antero, lyhyenpullakka takatukkamies, laulaa ikiaikaisia iskelmiä hyvällä rutiinilla. Milloin lienen viimeksi ikinä missään kuullutkaan Kuljen taas kotiin päin, muistot nuo vain mielessäin, tuskin unta öisin saan…

 

*jatkuu

  • Vähän niinkuin olisin kuokkavieraana mukana, on niin elävää tekstiä. Toivottavasti jatkoa seuraa ja sitten taas seitsemän tunnelin kautta takaisin.

    Kommentin jätti Tuula-mummo vaan · tiistaina 1. helmikuuta @ 21:02

  • Tuula-mummolle: ihan tervetullut olet mukaan, et mitenkään kuokkavieras. Huomenna jo tullaan takas, minilomalaiset.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 1. helmikuuta @ 22:09

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.