Lähteminen on ollut tuttua niin kauan. Äiti oli tuntien ajomatkan päässä ja vuosien huoli hänen voinnistaan. Kun Toinen jäi kanssani eläkkeelle, hän oli aina valmis lähtemään, kun sain soviteltua matkan Lapsuusmaalle arkivastuiden lomaan. Vieläkin yllättää se halu lähteä, sitten heti kirpaisee, mihin, kun äiti ei enää ole siellä.

Loman tarpeessa olija viskelee laukkuun ulkoiluvermeitä, uimapuvun ja hetken mietittyään tanssikengät. Laukkuun mahtuisi, mutta muuta ei tarvita kahden yön yli. Niin usein on tullut otettua paljon turhaa, jos nyt viimein osaisi rajata. Pikkureppuun vielä kamera ja kirja tavanomaisten pikkutarvikkeiden kaveriksi – niin Kaunotar ja Kulkuri ovat valmiina matkaan taas.

Keskellä viikkoa lähteminen tuntuu mukavalta. Kylpylässä ei ole viikolla tungosta ja ihan eri ihmiset viikonloppuna, kun me jo palaamme kotiin. Luen aamun lehteä, Toinen ajaa, autossa on hiljaista. Ajatukseni kaahailevat omilla teillään. Moottoritiellä herään ihmettelemään miten voi olla näin vaikea pysyä laskuissa tunneleista, joihin sukelletaan tuon tuosta. Seitsemän?

Aikaa on. Pysähdymme Ruissalon kasvihuoneelle. Siellä on puolenkymmentä tyttöä opettajansa kanssa piirtämässä orkideoja. Jättilumpeiden allas on edellisviikolla putsattu, siinä kelluu vain valtavia lehtilautasia. Mutta muita kukkia on! Viimeisestä ansarihuoneesta löytyvät ne ihanasti punaisin kukin hehkuvat kameliat. Kukista tulee onnellinen olo.

Olen ollut kylpylässä ennenkin, Toiselle paikka on uusi. Hotellisiipi on remontoitu viime käyntini jälkeen. Asetumme huoneeseen ja päivällisaikaa odotellessa lojun vuoteella lukemassa Nenäpäivää. Välillä naurattaa, mitä järkeä on lähteä jonnekin tekemään samaa kuin kotona: lueskelemaan, syömään, katsomaan uutisia televisiosta ja nukkumaan.

Ruissalo on oikeastaan saari, minkä turkulaiset tietysti tietävät, mutta muualta tulija ei aina huomaa. Kylpylän ympäristössä on valaistua kävelyraittia kilometrikaupalla. Pellon reunaa kiertelee latu, jolla on rauhallisia lykkijöitä. Tänne olisi voinut tulla hiihtämäänkin! Miksi emme kotona kaupungissa käy edes iltakävelyllä yhdessä? Kai me voisimme?

 

*jatkuu

  • Tuli tuosta mieleen vanha mainos, jossa ajetaan monella pelillä, mutta aina rouva neuloo. Ja viesti: ”Jos et tiedä, mitä tekisit, älä tee sitä bensalla”.
    Mutta toki sieltä löytyy uutta aktiviteettia ja uudessa ympäristössä tulee uusia ajatuksiakin, kuten iltakävely yhdessä!

    Kommentin jätti Annikki · maanantaina 31. tammikuuta @ 18:58

  • Aina löytyy! Ja rutiinien katkaisu tekee hyvää…

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 1. helmikuuta @ 13:01

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.