Loman tarpeessa olija viskelee laukkuun ulkoiluvermeitä, uimapuvun ja hetken mietittyään tanssikengät. Laukkuun mahtuisi, mutta muuta ei tarvita kahden yön yli. Niin usein on tullut otettua paljon turhaa, jos nyt viimein osaisi rajata. Pikkureppuun vielä kamera ja kirja tavanomaisten pikkutarvikkeiden kaveriksi – niin Kaunotar ja Kulkuri ovat valmiina matkaan taas.

Keskellä viikkoa lähteminen tuntuu mukavalta. Kylpylässä ei ole viikolla tungosta ja ihan eri ihmiset viikonloppuna, kun me jo palaamme kotiin. Luen aamun lehteä, Toinen ajaa, autossa on hiljaista. Ajatukseni kaahailevat omilla teillään. Moottoritiellä herään ihmettelemään miten voi olla näin vaikea pysyä laskuissa tunneleista, joihin sukelletaan tuon tuosta. Seitsemän?

Aikaa on. Pysähdymme Ruissalon kasvihuoneelle. Siellä on puolenkymmentä tyttöä opettajansa kanssa piirtämässä orkideoja. Jättilumpeiden allas on edellisviikolla putsattu, siinä kelluu vain valtavia lehtilautasia. Mutta muita kukkia on! Viimeisestä ansarihuoneesta löytyvät ne ihanasti punaisin kukin hehkuvat kameliat. Kukista tulee onnellinen olo.

Ruissalo on oikeastaan saari, minkä turkulaiset tietysti tietävät, mutta muualta tulija ei aina huomaa. Kylpylän ympäristössä on valaistua kävelyraittia kilometrikaupalla. Pellon reunaa kiertelee latu, jolla on rauhallisia lykkijöitä. Tänne olisi voinut tulla hiihtämäänkin! Miksi emme kotona kaupungissa käy edes iltakävelyllä yhdessä? Kai me voisimme?

 

*jatkuu