Mistä se tulee, joulumieli? Sielu on vielä aattoaamuna arkivaihteella, vaikka juhlan osatekijät ovat paikallaan, kiirettä ei ole eikä mikään periaatteessa estä jouluntuntua. Iloa voi toivoa ja toivottaa, mutta ei käskeä sydämeen. Surut eivät lomaile, ne pulpahtelevat hiljaisia teitään mielen pintaan jouluilon keskellekin.
Pikkuritari saapui joukkueineen tänä vuonna jouluvieraaksi Vaarilaan. Joulupukki oli käynyt jo aatonaattona toisessa Mummolassa, jossa Pikkuritari serkuksineen oli koolla. Vaarilassa taas tontut ovat tottuneet tuomaan vaivihkaa lahjapaketteja kuusen alle. Pikkuritarin tehtävä oli koristella kuusi äidin ja isin avustuksella. Lopputulos oli upea, runsaudessaan vertaansa vailla.
Aattohartaudessa läheisessä seurakuntakodissa tapasimme monia tuttuja perheitä lapsineen, ikäisiämme vanhoja pareja, naapurimmekin. Ajattelin, miten ihanaa on, että tutut sekä vieraat tervehtivät toisiaan hyvän joulun toivotuksin. Jollekin yksin saapuneelle se saattaa olla juuri se joulumielen tuoja.
Pertti-pappi kehotti katsomaan joulukuusta tarkkaan. Oksien kärjet muodostavat ristin. Vihreä kertoo elämän ja kasvun voimasta. Latvatähti säteilee ilosanomaa ja muistuttaa toivon näköaloista. Lähellä runkoa on rakkauden paikka, sanoi hän. Ajattelin, miten kotikuusessamme poikien nimikkotontut ovat nojailleet joka joulu runkoon oksien piilossa, nyt siellä on Pikkuritarinkin tonttu.
Laulusta se joulumieli minulle tulee. Aattohartaudessa laulettiin yhdessä ne rakkaimmat joululaulut. Odotin minkä laulun Janne-kanttori meille antaisi joululahjaksi tänä vuonna. Se nosti kyyneleet silmiin kutsumatta. ”Tuikkikaa, oi joulun tähtöset, kilpaa lasten tähtisilmäin kanssa, kertokaatte joulun satua, yhtä uutta, yhtä ihanaa…”
Kotimatkalla katse nousi ylös. Taivaan huikaisevassa sinessä suihkukoneiden jättämät valkeat vanat muodostivat ihmeellisen kauniin ristin. Ajattelin siunaten heitä, jotka ovat poissa joulustamme.
Minusta tuntuu, että jouluiloon kuuluu jollain muotoa myös ainakin ripaus surua. Se jotenkin hiljentää, karsii turhan hälyn pois.
Joulukuusessa riittääkin joulusanomaa ja ihmeteltävää. Satuin kuulemaan viikolla John Vikströmin aamuhartauden joulukuusesta. Siitä alkoi minun joulumieli.
Hyvää vuoden viimeistä viikkoa Sinulle Ellinoora, olkoon siinä joulumieli läsnä. Kiitos kaikista sanoista ja kuvista, joita olen saanut vuoden mittaan tavata näillä sivuillasi, ne ovat tuoneet paljon lohtua, kiitollisuutta ja uusia ajatuksia mukanaan.
Kommentin jätti mehtäsielu · sunnuntaina 26. joulukuuta @ 21:37
Mehtäsielu, ehkä on niin, kun vuosi vuodelta taivaan jouluun siirtyneiden läheisten joukko kasvaa, muistojen myötä kaipauksen ja surun häiveitä hiipii juhlamieleen. Se tuo sisältöä, merkityksiä jouluun. Haluan myös kiittää Sinua blogisi välittämistä hienoista ja koskettavista tunnelmista. Ihmettelen niitä katsellessa, miten läheiseltä voikaan tuntua ihminen, jota ei tuntisi, jos tulisi kaupungilla vastaan, mutta jonka sielu tuntuu olevan samoilla taajuuksilla.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 27. joulukuuta @ 21:16