Keskustelimme kuolemasta, ystävätär ja minä. Olen miettinyt onko ihmisillä omaa suhdetta kuolemaan. Luopumisia ja menetyksiä jokainen joutuu kokemaan, niissä kuolema käy ikään kuin vierailulla ja vie mennessään läheisen ihmisen. Täysin vieraan ihmisen kuolema voi koskettaa, jos hän on edustanut jotakin itselle tärkeää asiaa tai liittynyt oman elämän kehitysprosesseihin . Entä ajatus omasta kuolemasta, miten kauaksi se on siirtynyt, aktiivisesti unohdettu?

Kirjoittajaryhmässä, jossa olen mukana, kyselimme mikä vuodenaika kuolema olisi. Monesta se tuntui keväältä, jollekin syksyiseltäkin. Tajusin ajattelevani kuolemaa talvena. Se tuntuu olevan kirkasta, lumenpuhdasta, kylmää. Kasvu on pysähtynyt, maa roudassa. Lopullisena en osaa kuolemaa ajatella niin kuin talvikaan ei ole ikuinen. Kuolema hahmottuu porttina, jonka takana on jotain uutta, toisenlaista. Vesi odottaa ääneti jään alla, silmut odottavat. Uusi elämä odottaa.

Taiteessa kuolema kuvataan joskus mustaviittaisena luurankohahmona. Äsken vietimme pyhäinpäivää, jonka vanhoihin perinteisiin meillä on kuulunut vainajien muistaminen ja käynti haudoilla. Halloweenin vietossa kuolema on nykyään lähes karnevalisoitu luurankorekvisiitalla, josta mieleen tulevat lähinnä kauhuelokuvien lavasteet. Vaikka ’hallow’ merkitsee pyhänä kunnioittamista, on päivän alkuperäinen merkitys markkinavoimien myllyssä jauhautunut.

Kirjallisuudessa tapaa silloin tällöin kuoleman personoituna. Hänen kanssaan käydään keskusteluja, jotka koskevat sitä, mikä elämässä on vielä kesken tai kokonaan elämättä. Yritetään ostaa lisäaikaa, käydä kauppaa. Koetetaan raivoisasti elämään takertumalla estää tai lykätä väistämätöntä. Kuitenkin kuolema toteuttaa vain hänelle määrättyä tehtävää eikä hänellä ole mahdollisuutta kumota tai muuttaa tehtäväksiantoa. Markkina ei kuolemalle mahda.

Assisin pyhä köyhä, Fransisco, nimittää ihmeellisessä Aurinkolaulussaan kuolemaa sisarekseen. ”Ylistäköön sinua, Herrani, sisaremme ruumiillinen kuolema, jota yksikään elävä ei voi välttää. ” Sisar Kuolema, väistämätön, mutta ei pelottava vaan läheinen ja tuttu kuin saman perheen jäsen. Miten tällaisen suhteen kuolemaan saisi, jos ei olisi suhdetta Herraan, elämän antajaan?

Kysyin ystävättäreltä, onko hänellä suhdetta kuolemaan. ”Sitä täytyy miettiä”, hän sanoi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.