Sateinen sää ei ollenkaan houkuttele nousemaan vuoteesta. Ei liioin se, että keittiöstä leijahtaa kahvintuoksu, kun itse on ollut iltayhdeksästä asti ’ravinnotta’, kuten termi kuuluu. Toukokuulla sovittiin lääkärin kanssa, että syksyn tullen tarkistetaan veriarvot.

Masiinan sylkäisemä lappu kertoo, että jonossa on kahdeksan ennen minua. Ehdin vaihtaa pikakuulumiset kolmen paikalle osuneen tuttavan kanssa ennen kuin vuoronumeroni välkkyy taululla. Ikätoverit tapaavat näissä merkeissä, niin se on.

Näytteen otto käy tottuneelta sutjakkaasti. Kohta veriputkilo keikkuu ikiliikkujassa. Hoitaja sanoo, että seuraavaksi pitää koota virtsanäyte yön ajalta. Hän tarjoaa litran kanisteria, joka naurattaa minua: tuoko pitäisi täyttää? Löytyy sentään pienempikin purkki.

Kun olen lähdössä kohti omaa kahvintuoksuista keittiötäni, osun poikkeustilanteeseen. Auttelen terveyskeskuksen pihan lätäkköön pyörtyneen naisen pyörätuoliin ja apua saamaan. Joskus yhteen aamun tuntiin mahtuu.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.