Reilun viikon reissun aikana kerääntyneen hesaripinon uumenista paljastui kiihkeää keskustelua sekä painavista, tärkeistä että kevyemmistä aiheista. Saattohoidosta. Sukupuolineutraalista avioliitosta ja vihkimisoikeuksista. Naisten kesäpukeutumisestakin.
 
*
 
Ihmisellä on vapaus pukeutua tavallaan. Paha mennä toisen neuvomaan. Ihmetellä saa myös vapaasti. Vaikka sitä, miten pattipolviset ja pulleaperäiset keski-ikäiset siskot tuovat lisäarvoa katunäkymiin pujottautumalla ohuisiin legginseihin ja lyhyisiin hamosiin kaupungille lähtiessään. Myötähäpeä siinä ailahtaa sillä, joka pikemminkin pyrkii kätkemään kuin paljastelemaan vartalonsa ongelmakohtia.
 
*
 Sukupuolineutraali avioliitto kuulostaa melko kummalliselta termiltä perinteisen avioliittomallin sisäistäneen korvissa. Liittoja on toki moneksi perinteen piirissäkin, mutta tässä laajennetaan nyt median ja poliittisen eliitin voimin avioliittokäsitystä. Mietin mihin päädytään, kun nyt on jo avioliitto, avoliitto, ja rekisteröity parisuhde. Eikö rekisteröityjen puolisoiden laillisia oikeuksia voisi laajentaa muuttamatta perinteistä avioliittokäsitettä? Suunta tuntuu oudolta irtiotolta Euroopan unionin kontekstissakin.
 
 Kirkkoa vedetään taas kuin vastahakoista pässiä narun päässä. Teologeilla on teologiset murheensa asioiden laidasta eivätkä ne lainlaatijoita hetkauta. Kirkon jäsenenä saa ihmetellä sitäkin, miten pitkälle meillä ollaan valmiita myötäilemään yhteiskunnassa meneillään olevaa muutosta. Jo nyt nuoria pikakastetaan että pääsevät ripille kaveriensa kanssa. Kirkkoon saa liittyä vaikka vihkiviikkoa edeltävänä maanantaina ja erota, kun häät ovat ohi. En tiedä olla mieltä kirkon vihkioikeuksista, mutta jokin tässä menossa arveluttaa.

*

Saattohoidosta, palliatiivisesta eli kuolevan hyvästä hoidosta on tehty runsaasti hoitotieteellisiä väitöskirjoja. Hoitohenkilöstöä koulutetaan kohtaamaan potilaansa yksilöllisesti kussakin elämän vaiheessa. Työssä hoitaja kohtaa karun todellisuuden: asia ei kiinnosta resursseista päättäviä. Vaihtoehtoja on vähän tai ei ollenkaan. Saattohoidosta on syytä keskustella. Ei siksi, että oma äiti sattuu olemaan sillä kohtaa juuri nyt, vaan siksi, että eliniän hiljalleen pidetessä ja kipusairauksien lisääntyessä vuosi vuodelta yhä taajempi joukko on sillä kohtaa.

Helsingin kaupungin tomera päättäjärouva tietää, että ihmiset eivät halua kuolla vaan elää. Siksi erillisiä saattohoito-osastoja tai -koteja ei tarvita. Kalliiksikin tulevat. Kun elämä supistuu vuoteenlaitojen sisälle, alkaa seinillä ja ikkunanäkymilläkin olla merkitystä. Saattaa olla, että moni meistä on jonakin päivänä siinä vaiheessa, jossa toivoo vain rauhaa, hoivaa ja tuskatonta unta elettyään kylliksi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.