Kirjailija Riku Siivonen sanoi vuosi sitten HS:n kolumnissaan, että elokuu jakaa ihmiset kahteen pääryhmään: kesää kaipaaviin ja syksyyn siirtyjiin. Totesi kuitenkin, että tuskin kukaan vuodenaikojen vaihtumiseen ihan näin kategorisesti suhtautuu. Kai meissä kaikissa on sekä päättyvän kaipausta että intoa uuteen, menneen ja tulevan jännitettä.

Kesää on turha julistaa päättyneeksi helteisiin, koulujen alkamiseen tai lomalta paluuseen. Kesä on, jos kesältä tuntuu. Vuodenajat liukuvat toisiinsa jatkumossa, jossa päivämäärä ei välttämättä kerro mitä aikaa eletään. Sää vaikuttaa vuodenaikatuntuun eniten. Keskellä kesäaikaa yllättävä raekuuro tai hirmumyrsky hämmentää yhtä paljon kuin alituinen sade.

Pidän elokuun viilenevistä ja hämärtyvistä öistä, päivien pehmeästä valosta. Tuntuu mukavalta, että tungeksiminen samoissa paikoissa rauhoittuu: rannoilla ja turistikohteissa on taas tilaa, kesätapahtumat ovat ohi. Ihmiset asettuvat: koululaiset kouluihinsa, opiskelijat opintoihinsa, työväki töihinsä. Osa väkeä toki lomailee vielä tai jäähdyttelee viikonloppuisin mökeillään.

Elokuussa ei ole pakko vielä päättää mitään syksystä tai talvesta, ensi keväästä tai kesästä puhumattakaan. Voi avata silmänsä mahdollisuuksien päivään joka aamu. Voi innostua itsensäkin yllättäen uusista asioista tai hakea entisistä harrastuksista hyvää oloa. Työelämässä en ymmärtänyt suunnittelemattomuuden olevan luksusta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.