Remontti ajoi meidät pois kotoa päiviksi työmiesten jaloista. Tulipa omaa kokemusta elämästä evakkona. Piti miettiä missä päivänsä viettää. Koriin tarpeelliset, jotain juotavaa, jotain evästä ja matkaan. Oltiin kuin leijaamassa, aamulla tuuleen ja yöksi kotiin.

Löysimme huoltoasemat. Eipä noissa olekaan tullut istuskeltua ajan kuluksi. Asiakaskunta on kovin miesvoittoinen. Yksin syöviä, kahvituoppinsa kanssa lehteä lukevia ja pelailevia äijämiehiä näkyy olevan paljon. Abc-asemilta saa kunnon aamiaistakin, mikä pelasti muutaman hätäisen, eväättömän kotoa lähdön. Oli tilaa levitellä lähtiessä postilaatikosta tempaistua sanomalehteä. Kirjakaupasta käytiin valkkaamassa pokkareita. Lähiseudun rantapuistoissa kului monta tuntia kevyesti lueskellen, kävellen ja sorsapoikueen touhuiluja seuraillen.

Pääkaupungin evakkopäivä sujui rattoisasti. Kun asiat oli toimitettu, oli luksusta kierrellä kiireettä isoa tavarataloa ja vain katsella mitä on. Vein Toisen lempikahvilaani, jossa saa herkullisia lounassalaatteja, erinomaista kahvia ja suussasulavia briosseja. Tunnelma on miellyttävällä tavalla urbaani. Keskustelu inspiroitui täällä ihanasti omimmille taajuuksilleen.

Aamuna muutamana tuuli vei meidät Hämeenlinnaan, josta minulla on lukuisia erityisiä muistoja. Torielämä näytti hiljentyneen. Toinen halusi Sibelius-museoon, jossa ei ollut koskaan käynyt. Hiljainen, klassisesti latautunut paikka. Sieltä lähdimme levyn kera: Sibeliusta lapsille sovitettuna. Viereisessä, suositussa Café Pannussa osuimme pahimpaan lounasruuhkaan ja jouduimme odottelemaan, mutta ruoka oli sen arvoista.

Hämeen-päivämme jatkui Aulangon upeassa kansallispuistossa kuljeskellen. Tornin viereiselle näköalapaikalle unohduimme istumaan ja hengittämään mahtavaa maisemaa. Silmä ei näkyyn tunnu väsyvän, mieli herkistyy ihan pateettisiin tunnelmiin. Tunnin kuluessa poikkesi puolenkymmentä eri seuruetta toteamassa, että hienoa on. Poikkeama näkyi vievän keskimäärin kolme minuuttia. Tuolla vauhdilla ehtii nähdä enemmän.

Laskeuduimme yli kolmesataa rappua alas kallioluolan karhupatsaallekin. Puiston polut veivät metsämaisemasta joutsenlammelle ja tarjosivat aurinkoista, leppeää rauhaa. Ennen kotimatkalle lähtöä, palasimme kaupunkiin nauttiaksemme kahvit Laurellilla (must!). Siinä jo kohta sukeutui seuraamme pappa, joka alkoi kertoa mielenkiintoisia kaupungin historiasta ja pitkän elämänsä varrelta. Hämäläisetkö hitaita ja hiljaisia!

Matkusteluhinkua evakkoviikot ovat hurmaavasti hillinneet. Kun remonttimies sulki oven jäljestään, totesimme yksissä tuumin: onni on saada olla kotona.

  • Olipa kiehtovaa kulkea mukananne evakkoretkillä. Etelä-Suomen visiittikierrokseen täytyy nyt ehdottomasti lisätä Aulanko ja karhupatsas. 300 rappua tuntuu paljolta, mutta tuleepahan kunto testattua.

    Kommentin jätti Simpukka · maanantaina 28. kesäkuuta @ 22:05

  • Uskon, että kotielämä maittaa evakon jälkeen. Aiomme myös lähteä katsastamaan Hämeenlinnaa, en le koskaan käynt siellä. Porvoo on aivan ihana paikka!!

    Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 29. kesäkuuta @ 19:28

  • Hurraa, netti Ellinoora on tullut takaisin!
    Tuuli

    Kommentin jätti tuula helander · keskiviikkona 30. kesäkuuta @ 11:38

  • Simpukalle: Ehdottomasti! Aulangon karhupatsaalle menee myös metsäpolku, kenkkukoipeni ilahtui kovin, ettei tarvinnut nousta niitä rappuja ylös. Vähän ennen näkötornin parkkipaikkaa lähtee karhunkuvalla merkitty polku vasemmalle.
    *
    Vilukissille: torin laidalla on kirkko ja sen takana Piparkakkutalo-niminen aivan viehättävä ravintola. Jos menette Linnan puistoon, sen reunalla vanhoissa puutaloissa on/oli Korttien Talo, jossa on ihastuttavia näyttelyjä, pikkuruinen myymälä ja kahvila. Nyt emme käyneet siellä, joten en tiedä vieläkö se siellä on.
    *
    Älä Tuuli hurraa kovin vielä, juttuja tipahtelee harvakseltaan. Kesä kun houkuttaa ihmisenlasta moneen suuntaan ja remontin jälkityöt, uh. Parhaillaan meditoin kokoisteni kirjapinojen ääressä mihin nuo tahtovat uudestaan asemoidussa hyllyssä.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 30. kesäkuuta @ 15:05

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.