Kirjallisuuskeskustelun juontajanakin toimiva Erkki Tuomioja, poliitikko, kirjailija ja kriittinen lukija, lausahti taannoin, että kustantamot päästävät nykyään läpi ihan liikaa raakileita. Olen ihmetellyt samaa jo hyvän aikaa. Olisi lukijaystävällistä palauttaa keskeneräiset, ontuvat tekeleet vielä työstettäväksi ohjeiden kera. Kirjailijat valittavat, etteivät saa teoksistaan kunnon kritiikkiä – monesti siitä olisi enemmän hyötyä ennen julkaisua kuin kirjana.

*

Juhani Laulajainen; Äärettömän Hyvä Nainen; Like 2009

’Novelleistaan kiitetty’ kirjailija ryhtyy romaaniin. Lukija piinaantuu romaanin ensimmäisellä puoliskolla toistuvista perheväkivallan kuvauksista, joissa ’äärettömän hyvä ja taivaallisen kaunis äiti’ ottaa vastaan isän iskut vastaanpanematta ja perheen lapset joutuvat todistamaan pahoinpitelyt. Aikuisena päähenkilö, esikoispoika boikotoi isäänsä, käy harvaan tapaamassa äitiään vain kun tämä on yksin kotona. Tapaamiset alkavat aina samalla tavalla: äiti istuu keittiön pöydän ääressä ja ’katsoa killittää’ poikaansa. Kun äiti kuolee, hän kasvaa jumalaisiin, suorastaan absurdeihin hyvyyden mittoihin esikoispoikansa mielessä. Romaanin toisessa osassa tarina alkaa kelautua takaisin päin ja päätyy pojan syntymään. – Lukukokemuksena outo ja repaleinen teos.

*

Atiq Rahimi; Kärsimyksen musta kivi, suom. Kristiina Haataja; Like 2009 (alkup. teos 2008)

Afganistanilainen kirjailija on palkittu tästä pienoisromaanistaan Concourt-palkinnolla. Islamilaisen kulttuurin naiskohtaloista kertovia romaaneja on suomennettu jo useita. Tässä erikoislaatuisessa tarinassa nainen saa äänen ja mies on vaiti hänen kärsimyksensä ääressä. Romaani on julmankaunis kuvaus naisen osasta kulttuurissa, jossa vain mies on ihminen. Outoa, mutta jollakin tavalla myös koskettavaa luettavaa.

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.