Helatorstain kirkossa oli mielenkiintoista. Asta-pappi oli rakentanut saarnansa Kristuksen taivaaseenastumisen tekstistä rippikoululaiset huomioiden. Evankeliumien tekstien vertailusta tuli vanhemmallekin kirkonkävijälle valaistusta aiheeseen ja tietoa, joka ehkä oli päässyt unohtumaan tai oli peräti uutta. Tekstit kulkivat nähtävinä alttariseinällä, joten vertailu oli helpompi hahmottaa. Eikä nykytekniikan käyttö pyhän tunnelmaa häirinnyt.

Saarnassa pohdittiin missä taivas oikeastaan on. Aikuinen tajuaa, että raamatun tekstin tarkoittama taivas ei ole avaruuden sinessä, vaikka uskontunnustuksen mukaan Jeesus astuikin ylös. Joka uskoo, että kristillinen taivas on – ja saahan uskoa – ymmärtää myös, että kysymys ei ole näkyvästä paikasta vaan Kristukseen uskovien sielun tilasta kuoleman jälkeen. Taivaassa Jeesus on ihmisiä lähempänä kuin maan päällä ollessaan.

Jumalanpalvelus päättyi lapsuudesta tuttuun virteen Armon lapset riemuitkaa, soittakaa ja veisatkaa – johon Eija-kanttori valitsi riemukkaan kalantilaisen sävelmän. Herran siunaus lausuttiin seurakunnan ylle lempeästi pyydellen: …siunaa meitä ja varjele meitä…

  • Tuo ”niekku”-sävel sopii kyllä tuohon… suomalaisesta mollistakin tulee riemukas!

    Kommentin jätti mm · maanantaina 17. toukokuuta @ 15:08

  • Olen usein iloisesti yllättynyt, kun kanttorit uskaltautuvat käyttämään vaihtoehtoisia sävelmiä – koko virsi tuntuu kuin uudelta.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 18. toukokuuta @ 13:51

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.