Mari Mörö; Kuuri; WSOY 2009

”Kykeneekö lääketiede siihen mihin rakkaus ei kykene”, kysyyy kirjan takakannen esittelyteksti. Varsin hitaasti lukijalle aukeaa, mistä yksipuolisen kirjeenvaihdon muotoon kirjoitettu pienoisromaani puhuu. Mikään sykähdyttävä sotien jälkeiseen aikaan sovitettu pikku tarina ei ole, pikemminkin pitkäveteinen. Oliko kysymys rakkaudesta ollenkaan, vaikuttaisi enemmänkin illuusioiden ja riippuvuuden verkkoihin sotkeutuneen miehen voimattomalta pyristelyltä. – Eikö Mörö ole palkittu kirjailija, ainakin joskus 90-luvulla oli? Odotin enemmän.

*

Johan Bargum; Matkoja, suom. Rauno Ekholm; Tammi 1988 – Syyskesä, suom. R.E.; Tammi 1998

Matkoja on kolmen laajan novellin kirja, Syyskesä taas pienoisromaani. Bargum tuntuu hakevan novellin ja romaanin välimaastosta muotoa, jossa niukka ilmaisu toimisi parhaiten. Molemmat kirjat ovat miellyttävän miehistä, jäyhää tekstiä. Aihepiiri on sen verran etäännytetty, että kiinnostus säilyy, vaikka samastumispintaa ei liiemmin ole. Ihmissuhteiden monimutkaiset verkot Bargum osaa viritellä tekstiin niin, että lukijalle riittää löytöjä pitkin matkaa.

*

Tuuve Aro; Yöstä aamuun; WS Bookwell Oy 2009

Nuori, minulle ennestään tuntematon kirjoittaja on jo ehtinyt voittaa esikoisnovelleistaan Kalevi Jäntin palkinnon ja julkaista sen jälkeen kolme romaania ennen tätä. Kirjan kieli tuntuu vahvalta ja raikkaalta, absurdin rajoilla kulkeva tarina lienee modernia naisen elämää. Eihän se mikään iloinen tarina ole, että omilta teiltään palatessaan nainen tajuaa miehen lähteneen. Lähtö on mitä ilmeisimmin se, joka tempaa viimeisen tuen naisen huojuvalta elämältä ja romahdus on väistämätön. – Kiinnostava tuttavuus tämä. Nuoret naiset kirjoittavat nykyään vahvaa tekstiä omalla tyylillään.

*

Eeva Kilpi; Unta vain; WSOY 2007

Kirjailija Eeva Kilven tuotanto kuuluu minulla omaan hyllyyn hankittaviin. Tämä seesteinen kirja odotteli lukuvuoroa kiinnostavien pinossa. Jotenkin sympatiseeraan Kilven tapaa elää naisena niin läsnä kulloisessakin ikävaiheessa ja kykyä ilmentää tuo kokemus teoksissaan, joiden päähenkilöt muistuttavat toisiaan ja siis kirjailijaa itseään. Onko se pohjimmiltaan tuo karjalaisuus vai mikä, joka ilmenee rohkeana elämänilona, sitkeytenä ja jonkinlaisena antavuutena. Tunnen sielunsisaruutta ja sisäistä ymmärrystä kirjailijaa kohtaan, vaikka minulla ei ole sotakokemuksia eikä ikuista karjalanikävää.

Tässä kirjassa liki kahdeksankymmentävuotias Anna-Maria tulee viettämään kesää metsätorpalleen, muistelee elämänsä miehiä, kuulostelee luonnon herättämiä tuntoja ja vanhenemisen muutosta itsessään. Nainen valmistautuu lähtemään ehkä palaamatta.

”Hän saunoi. Hän ui. Hän tunsi olonsa autuaaksi, ansaitsemattomaksi, murheelliseksi, yltäkylläiseksi ja neuvottomaksi. Eikö sellainen mielentila olekin juuri sopiva vanhalle? Vanhukselle, jota saartaa kukkiva, kauhtuva niitty. Ihmiselle, joka vaeltaa sen keskellä vanhuuksineen, aisteineen, ajatuksineen, tunteineen, pienenä kuin hyönteinen, ympärillä metsä huokauksineen. ~ Miten rikas minä olenkaan, minulla on kaikki tämä ja yksinäisyys myös. Se on harvinaista. Se on ylenpalttista, hän ajatteli palatessaan saunasta niityn yli tallaamaansa polkua pitkin; siitä oli tullut aika leveä kesän mittaan. ”

* * *

  • Tuo Mari Mörö, hänen kirjansa aion hankkia. Pidän marin kirjitustavasta, hän on hyvä kolumnistikin Taito -lehdessä. Mukavaa äitienpäivää.

    Kommentin jätti vilukissi · lauantaina 8. toukokuuta @ 13:53

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.