Hesarin vappupaketti tarjoili runsaasti mielenkiintoista luettavaa, mutta ykkösuutiseksi oli vedetty tällä kertaa luterilaisen kirkon ja erityisesti sen lestadiolaisen liikkeen piirissä ilmi tullut lasten hyväksikäyttö. Eipä ollut hyvä uutinen.

Pahoista asioista on puhuttava ääneen. Salailu loppuu, kun todistettavasti tapahtunut paljastetaan kaikessa karuudessaan. Joskus vain herää epäilys hämärtyykö oikeutta ja hyvää palvelevan paljastuksen ja pahuudella mässäilyn raja.

Medialla on omat uutiskriteerinsä. Oleellisinta on ajankohtaisuus ja vaikuttavuus. Oleellista pitäisi olla myös uutisoinnin prinsiippi: välittää vain tieto ja taustat. Moralisointi ja kauhistelu on jätettävä lukijan tai katsojan ja tuomitseminen oikeusviranomaisten asiaksi.

Katolisen kirkon piirissä paljastunut pedofilia tuomittiin kaikkialla. Jopa paavia vaadittiin syytteeseen. Muistanpa arvostetun entisen työtoverini (miespappi) lausahduksen: onneksi meidän kirkossa ei ole tätä ongelmaa. Perusteluna oli, ettei luterilaisilla papeilla ole selibaattivaatimusta.

Kirkon lapsi- ja nuorisotyötä arvostetaan ja työntekijöihin luotetaan. Paljastukset tuntuvat ahdistavilta, vaikka koskevatkin pääsääntöisesti maallikkotoimintaa. Kirkon hengellisen elämän rikkauden ja monimuotoisuuden kannalta herätysliikkeillä on paikkansa, mutta niidenkin toiminnassa pitää edellyttää samaa läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, jota on herätty vaatimaan politiikkaan.

Missä on vallankäyttöä, siinä on aina vääryyden vaara.