Eilisiltana keskustelimme ystävän kanssa ihmeen olemuksesta. Rukoillessaan sairaalle ystävälle tai itselle paranemisen ihmettä, ihmisen usko joutuu tiukoille. Onko Jumalaa, jos on, onko hän kaikkivaltias? Ihmisen ajatuksena on, että ihme olisi näkyvä paraneminen. Kyselimme voisiko ihme olla myös jotain salassa tapahtuvaa, joka ei näy.

Katselin taannoin ylimääräisiä kappaleita passikuvistani vuosilta 2005, -06 ja -10. Niistä näkee konkreettisesti mitä aika tekee. En tarkoita ryppyjen lisääntymistä, mitäpä niistä. Elämässä on tärkeämpiä asioita. Tarkoitan, että näen kuvista eräänlaisen ihmeen.

Silmäklinikan Rouva Dosentti hyvästeli minut kahden vuoden potilas-lääkärisuhteen päättyessä 2007 joulukuussa sanoilla: silmässäsi on tapahtunut spontaani paraneminen epäonnisesta hoitoyrityksestä huolimatta. Tilanne on nyt niin hyvä, että voit jatkossa käydä kotikaupunkisi silmälääkärillä paineen tarkistuksessa kerran vuodessa.

Vanha tuttu silmälääkäri tunnusti sitten paineita tarkistaessaan, ettei hänelle uransa aikana ole silmän takaista oikovirtausongelmaa ole tullut aikaisemmin vastaan. Silmänvalkuaisessa näkyi vielä laajentuneita verisuonia. Tämän kevään tarkastuksen teki uusi lääkäri, joka on tullut eläkkeelle jäävän työtä jakamaan.

Tämä silmälääkäri oli iloinen ja puhelias nainen, joka kertoi olleensa kymmenen vuotta Ruotsissa silmäsairaalassa ja kohdanneensa siellä yhden tällaisen tapauksen. – Kyllä tämä vaiva on harvinainen ja vielä harvinaisempaa on, että paranee itsekseen, hänkin sanoi ja totesi, että tilanne on vakiintunut erittäin hyväksi. Pintasuonetkin ovat rauhoittuneet.

Olen kiitollinen potilas, joka on kokenut vaiheikkaan paranemisprosessin. Tiedän, että monet eivät usko ihmeisiin, mutta minulle tämä on sellainen. Ihmeitä ei ansaita, lahjaa ne ovat.