Minua on askarruttanut eräs kysymys pitkään. Nimittäin maamme lukuisten poliittistaustaisten eläkeläisjärjestöjen funktio. Olen pannut merkille, että järjestöissä tarjotaan monenlaista mielenvirkistystä, askarrusta, harrastetta ja viihdykettä niille, jotka jaksavat tulla koolle ja osallistua. Taso voi vaihdella, mutta mukavaa pitää olla.

Satuin juttusille vanhan tuttavan kanssa kirpputorilla. Tiedän hänet aktiiviseksi omassa järjestössään. Kuulumisten keskinäisen jakamisen jälkeen tulin kysyneeksi, millä tavalla heidän järjestönsä muistaa niitä jäseniä, jotka eivät enää jaksa tulla kokouksiin ja harrastuspiireihin. – Enpä tiedä, ei varmaan järjestönä mitenkään, mutta yksityisesti jotkut voivat käydä…

Tunnen useita vanhuksia, jotka valittavat yksinäistyneensä sen jälkeen, kun osallistuminen eläkeläistoimintaan kävi mahdottomaksi. – Ei ne ole kiinnostuneita enää, kun ei jaksa olla mukana, sanoi eräs heistä taannoin hivenen katkerasti. – Jos erikseen kutsuu vaikka synttärikahveille, voi joku tulla. Lupaavat pitää yhteyttä, mutta ei näy ei kuulu sen koommin.

On tärkeää pitää huolta virikkeistä, sosiaalisista kontakteista ja viihtymisestä vanhuuden päivinään. Mietin, miten antoisaa voisi olla, jos virkut aate- ja harrastustoverit kävisivät myös tervehtimässä jaksamattomampia tuttujaan tai soittaisivat joskus. Mitä toivoisi itse vastaavassa tilanteessa? Pieni yhteydenotto voisi olla iso ilo molemmille osapuolille.