Nyt on alkanut olla muutamia kevätvaloisia yksinolon hetkiä kotona. Ja miten niitä olenkaan tietämättäni kaivannut! Pian täyttyy vuosi Toisen eläkkeellä oloa, tätä rinnakkaisläheisyyttä, yhteistä arkea, jota rohkenen kutsua onneksi. Nyt Toinen alkaa liikahdella.
Toinen halusi köllötysrauhaa ja sen on saanut minun puolestani. Ei hän ole mitään tekemätön sohvaperuna ollut, mutta selvästi hän on tarvinnut kotona oleilua minua enemmän. Minä jo poikkeilen mikä missäkin. Teen vapaaehtoisia, tapaan ystäviä, osallistun.
Kirjoitusrauhaa ja lukurauhaa on toki rinnakkainelossakin. Se mitä olen kaivannut, on oman mielentasaisen musiikin kuuntelu, jota toinen ei tule kommentoimaan edes kulmiaan kohottamalla. Joskus, kuten eilen, täällä soi Andrea Bocellin heleä tenori ja Peter Wispelweyn ja Misha Maiskyn sielukkaasti tulkitsema sellomusiikki – joskus toiste on vain meditatiivista rukoushiljaisuutta.
Meillä nämä muutamat viimeiset vuodet ovat olleet muutosta rinnakkaiselosta itsenäisyyteen. Vuosikausia teimme töitä tiiviisti yhdessä. Nyt minä olen jo poissa työelämästä, mies muutaman vuoden jo uudenlaisessa työympäristössä, suureksi osaksi toisella paikkakunnalla. Aika pian kuitenkin, toivon mukaan, tuo rinnakkaisläheisyys on tulossa, eikä ehkä takaisin, mutta uudella tavalla uudestaan koettuna. Ehkä tämä on harjoittelua sitä aikaa varten, jolloin emme voi enää valita, missä olemme yksin, ei enää yhdessä loputtomasti…
Onneksi minä tätäkin aikaa nimitän. Onnesta löytyy vivahteita kaikenlaisiin tilanteisiin…
Kommentin jätti mm · torstaina 25. maaliskuuta @ 12:02
Ihanasti sanot: onnesta löytyy vivahteita. Rinnakkain työn tekeminen on asia, jota harvoin olen päässyt maistamaan, niin eri maailmoissa olemme työmme tehneet. Arjen rinnakkaiselo on myös omalla tavallaan ollut juhlaa, meille sitä uudenlaista, ennen kokematonta.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 25. maaliskuuta @ 18:05
Meillä alkaa yhteinen eläkeaika kesäkuussa. Puuha-Pete ja Laiska-Liisa (tai tekemisiään hm, valikoiva), mitenkähän he mahtuvat olemaan rinnakkain 24 tuntia vuorokaudessa. Ihan uusi juttu. Loma joka ei lopukaan. Kesä saaressa on puuhakas, mutta entä kun tulee talvi ja kaupunki. No, aika näyttää ja huumorilla jos ei muulla pääsee eteenpäin.
Kommentin jätti Lastu · sunnuntaina 28. maaliskuuta @ 15:05
Kuule, kyll se siit sit lutviutuup, sanoisi Pissismummon Ikimuori. Luota pois. Veikkaisin, että Puuha-Petellä ainakaan ei ole vaikeuksia 🙂
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 28. maaliskuuta @ 22:13