On sanottava, että toinen yrityksemme tutustua Kansallisteatterin ohjelmistoon jätti yhtä tylyt tunnelmat kuin syksylläkin oli. Pienellä näyttämöllä esitettävä Nuorempi veli perustuu Veijo Meren tekstiin, ohjaus oli Arto af Hällströmin ja talon oivalliset näyttelijät tekivät varmaan parhaansa. Katsomo oli täynnä, mutta mikä on, kun yleisö ei syty.

Emme olleet mitenkään kriittisellä tai ennakkoluuloisella mielellä. Arvosteluja tai kommenttejakaan emme olleet nähneet. Tarkoitus oli yksinkertaisesti viettää viihtyisä iltapäivä teatteritaiteen merkeissä. Olkia pursuava lavastus aiheutti heti fiiliksen: voi ei. Näytelmän juonikuvio oli sinänsä minulle maalla kasvaneena etäisesti tuttu, Toinen meistä taisi pitkästyä pahemmin perinnönjakokuvioihin, pesäpallo-otteluun ja lauantaitansseihin.

Ehkä ohjaajan tarkoitus oli tehdä muinaisesta maalaiselämästä jonkin sortin pastissi, mene tiedä. Ehkä paikkakuntiensa kulttuurisihteerien toimesta bussilla paikalle roudatut ikäihmiset saivat matkaltaan muutakin antoisaa kuin väliaikakahvit. Meren teksti on hyvää epiikkaa, ehkä se kuitenkin elää näytelmäsovitusta paremmin sellaisenaan.

Ehkä olen väärää sukupolvea, maalaisromantiikasta jo vieraantunut. Ehkä valitsimme toistamiseen väärän näytelmän. Ehkä Kansallisessa silti tehdään hyvää teatteria. Täytyy toivoa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.