Miten kaunis syksy! / Vanhemmiten / on vuodenaikojen kierto / alkanut kiehtoa mieltäni / entistä väkevämmin: / näen syksyssä kevään, / siementen kypsymisen, / maan levolle käynnin, / horroksen ja unen; / kevät niissä nukkuu, siemenissä / ja maassa. / Odotan sen heräämistä, / ikävöiden, mutta tyynesti; / tiedänhän, ettei se minua petä: / kaipaukseni on onnellista kaipausta. / Miten kaunis syksy! / ja siinä kevät.

(Pertti Nieminen; Vaikka aamuun on vielä aikaa, 1989)

Joulun täyttämä lahjatoivomus on antanut herkutteluhetkiä pitkälle kevättalveen. Niemisen valitut, runoja kuudelta vuosikymmeneltä, paljastaa kauniisti, miten kiinalaisen runouden kääntäjäksi profiloituneen Pertti Niemisen oma runoääni kepeästi ja syvästi soinnahtelee, murahtelee ja herkistyy. Runoilija Niemisellä on intohimoinen suhde sikareihin, Vivaldiin ja lintuihin. Erityinen nautinto on ollut lukea isoisän runoja lapsenlapsistaan.

Jo hyvin nuorena rakastuin runoihin. Silloin luin myös Niemisen suomentamaa kiinalaisen viisauden kokoelmaa, Keskitie. Tovin hyllyköissä koluttuani löysin tuon kellastuneen pokkariversion, joka kulki monessa muutossa mukana. Neljänkymmenen vuoden takaisia alleviivauksia tutkiessa huomaan yllättäen, miten keskitien viisaus on ollut elämässä suuntaa antavana. Löytyi myös useita Pertti Niemisen kokoelmia. Edellinen koottujen teos, Luen muutosten kirjaa, käsittää runot 1956-1972 ja on julkaistu sekä hankittu 1979.

 

siivin suolankimaltavin lentää / kaipuun tiira pois, en enää / ajattele sinua. ei ole merta, / ei lapsuutta. kyynelten suolan / pyyhkäisee tuuli. / ei ole mihin sukeltaa, / ei heijastavaa pintaa josta / näki väläyksen: oman itsensä. / niin hämärtyy ilta, kevein siivin / lentää kaipuu pois. en ole enää missään.

(Kai Nieminen; Tie jota oli kuljettava, 1979)