Päivä Pikkuritarin kanssa ilahdutti Mummelin ja Vaarin ihan varpaita myöten. Hän valloittaa! Kasvun ja kehityksen ihmettelyä riittää. Hän tanssii ja soittaa, pyörii ja hyörii. Uusia sanoja syntyy päivittäin ja puhetta tulee solkenaan. Aamupäivällä hän oli Vaarin kanssa lumitöissä ja hurmasi naapurinkin tädit ja sedät, jotka poikkesivat postilaatikollaan.

Pikkuritarin puheessa vilahtelee tuon tuostakin MUMMU ja VAAJI, kun pitää jotain näyttää tai leikkiä piilosta tai lukea kirjaa. Kolmitavuiset sanat ovat vielä hankalia, mutta kaksitavuisia tulee vaikka kuinka. Mummun ja Vaajin seinällä on erityisen kiinnostava KELLO, kun siinä on heiluri ja se sanoo tik-tak. Pikkuritari tahtoo ehdottomasti syödä itse, mutta ihan pikkuisen saa Mummu kuitenkin auttaa.

Tähän viikkoon puhaltautui muutenkin paljon kaikkea. Olimme kuulemassa tähtitaivaan ihmeistä ja nauttimassa konsertista. Rokotuskin piti poiketa ottamassa. Juuri kun olin ehtinyt ajatella, että voisin ehkä tehdä jotain omaan alaani liittyvääkin, sain yllättäen puhelinsoiton entiseltä työtoverilta. Ajoitus oli täydellinen ja tilaisuus maistella menneitä alkoi kutkuttaa. Kyse on määräaikaisesta projektista.

Piti kuulostella, onko tässä jo niin tottunut omaan vapaaseen elämänrytmiin, että sitoumus, vaikka lyhytaikainenkin, orjuuttaa. Toisaalta, onhan vapaaehtoistyössäkin sitoumuksia, joiden pitäminen ei ole ollut vaikeaa. Sen kyllä tajusin jo, että välimatkaa ammatilliseen työhön on tullut, semmoista hyvältä tuntuvaa etäisyyttä.

Mahdollisuus olla hyödyksi taitaa vielä voittaa mahdollisuuden rajattomaan vapauteen.

  • Kokeilen, jos tänään onnistuisi pääsemään tänne läp.: Tällaista yritin:
    ”Olen huomannut, että kaikki tuollainen sitoutunut työ jollain tasolla rasittaa enemmän kuin aikaisemmin. Minulla täyttyvät päivät jo odottelussa ja valmistelussa ja jälkeen päin palautumisessa. Silti se tuntuu tekevän hyvää. Ei vähiten siksi, että sitten taas osaa nauttia aikatauluttomuudesta.
    Yhdyn viimeisen lauseesi ajatukseen täysin :)”

    Kommentin jätti mm · maanantaina 1. helmikuuta @ 20:06

  • Ajattelen tätä työmahdollisuutta juuri näin, että se rassaa hyväätekevästi, kun se on rajattu.

    Kiitos kommentista mm. Tämän uuden kommenttilaatikon suodatin on nyt niin tiukalla, että tajusin vasta, että minun on näköjään käytävä hyväksymässä tulleet kommentit. Jätin samansisältöiset pois, kun tajusin miten tää nyt menee.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 2. helmikuuta @ 19:35

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.