Tapasimme tällä kertaa näyttelykierroksen merkeissä. Sederholmin talon ohi Aleksanterinkatua on tullut käveltyä aikojen saatossa lukemattomat kerrat, mutta tällä kertaa astuttiin sisälle. Helsingin kantakaupungin vanhimmassa talossa (rak. 1700-luvun puolivälissä) aistii historian hajahduksen. Museona talo on ollut vuodesta 1995. YÄ-näyttely tarjosi kiehtovan hypyn menneeseen aikaan kaupungissa.

Kaupungintalon ala-aulassa on esillä CD-Photo-näyttely; ulkomaisten diplomaattien valokuvia Suomesta. Otokset ovat valokuvauksellisesti erinomaisia ja antavat hyvän näytteen kuvaajansa kiinnostuksen kohteista sekä persoonallisuudesta muutenkin. Joku oli kuvannut rakennuksia, joku maaseudun luontoa, joku ihmisiä tai kaupungin yksityiskohtia.

Snellmaninkadun Yliopistomuseossakaan ei ole tullut aiemmin käytyä. Kadun historiallisesti merkittävien ja arkkitehtonisesti uljaiden rakennusten joukossa tämäkin on jo talona näkemisen arvoinen. Kolmessa kerroksessa olevat laajat näyttelytilat tarjoavat nähtäväksi monipuolisesti eri tieteenaloihin liittyvää esineistöä. Keisarien seinänkokoiset muotokuvat teksteineen paljastivat senkin hämmästyttävän seikan, että kukin heistä on ollut aikansa myös Yliopiston kanslerina.

Arppeanumin sykähdyttävin osasto oli minulle mineraalikabinetti. Siellä hehkui hurmaava ”Elli”, iso, valaistu beryllikide vitriinien kauniiden kivikokoelmien kuningattarena. Kivet vaativat tulemaan uudestaan, sillä kolmen museon kierroksella aika oli hujahtanut sulkemisaikaan asti, kun poistuimme talosta kaupungin hämärtyvään pakkasiltaan.