Kuusi karistelee jo neulasiaan, mutta raaskiiko tuota nyt vielä… Kovin on kaunis lumihiutalekoristeissaan valkoisine kynttilöineen. Kun nuorimiehemme olivat pikkupikkuisia, toisen kummitäti toi kummallekin vaaksanmittaisen tontun ja siitä pitäen tontut ovat joka joulu kiivenneet kuusen oksille odottelemaan, jos isoisoksi kasvaneet vaikka tulisivat moikkaamaan. Ovat tulleet.

Neljän vuoden takainen loppiaisaatto ei unohdu. Läksin aamuhämärissä tuttuun tapaan ajamaan pyörällä parin kilometrin työmatkaa. Kotikadun yli johtavalla suojatiellä odotti yllätys. Talvisella kelillä vauhdikkaasti mutkasta tulleen auton ja varovasti tietä ylittävän pyöräilijän kohtaaminen ei pääty hyvin, sen arvaa. Ei ole ihmisellä suojaa suojatiellä, jos tapahtuu vahinko tai virhearvio. On sekavia muistikuvia hangelle tippuvasta verestä ja hätääntyneistä ihmisistä, kahdesta naisesta taluttamassa minua autoon. Puolitajuissani jouduin neuvomaan ajajalle tietä ensiapuun. Muistan ajatelleeni, että olisi pitänyt soittaa ambulanssi. Päivästä tuli pitkä ja vaiheikas ennen kuin pääsin sairaalan kirurgiselta poliklinikalta kokoon kursittuna kotiin.

Toipumisen viikot olivat vaivalloinen polku. Mustelmat häipyivät aikanaan, mutta arvet jäivät sekä mieleen että kehoon. Usein kun tuota tuttua suojatietä ylitän, ihmettelen, miten lyhyt on matka tien yli ja miten kauaskantoisia ehtii tapahtua. Kumma kyllä, en ole katkera enkä menettänyt uskoa Jumalan varjelukseen. Lääkäri sen sanoi: tiedätkö, sinulla oli onnea, tämä olisi voinut päättyä todella huonosti.

Loppiaisaatto on saanut henkilökohtaisen merkityksen: ihmiselle voi tapahtua mitä tahansa, mutta on mahdollista, että siitä seuraa hyvää.

  • Kuinkas hassusti se sattuikaan, että juuri loppiaisaattona juuri ajokortin saaneena sain isän auton lainaksi ajelujani varten ja liukkaalla talvitiellä yhdessä mutkassa se karkasi käsistä ja pyörähti katon kautta pyörilleen. Autolle tuli korjaamoreissu, mutta minä selvisin häpeäntunteella ja säikähdyksellä.
    Vanhin poikani sai naapurin auton lainaksi myös juuri kortin saaneena kuljettaakseen partiolaisia talvileirille ja juuri loppiaisaattona. Hänkin menetti auton hallinnan mutkaisella talvitiellä ja katon kautta pyörilleen kieppunut auto maalattiin pienten kattolommojen oikomisten jälkeen. Kyytiläiset säästyivät vammoitta.
    Toiset lapseni eivät ole lähteneet auton rattiin loppiaisena! Kas kummaa…

    Kommentin jätti Sananjalka · tiistaina 5. tammikuuta @ 17:27

  • Joskus hämmästyttää ajoituksetkin elämässä. Talvikeleissähän on aina jännitysmomenttinsa ja kokematon kuljettaja voi yllättyä. Oma auton talviajon oppituntini tapahtui 1970-luvun alussa. Tuore kortti, lumipyry ja mutka. Ojaan päädyttiin, onneksi vain sinne, koska vauhti oli varovainen. Se taas oli jouluaamu, joka jäi mieleen lähinnä nolona.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 5. tammikuuta @ 22:10

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.