Olin pannut muistiin, milloin Lastu oli kertonut olevansa kuvaamassa kotikaupunkini keskustan aukiolla. Leipomon myymälästä haettu tuore ruisleipä kainalossa suunnistin katsomaan onko siellä ketään. Olipa hyvinkin.
Kohta istuimme kahvilassa kuin hyvätkin tutut. Sukujuuristahan juttu helposti alkaa, kun itäiset ihmiset kohtaavat. On hyvä asettaa itsensä ja toinen mielessään oikealle tolalle murrekartalla, siitä se lähtee. Suomi on niin pieni maa, että tarpeeksi kun juuria selvitellään, pian huomataan, kas, ollaan melkein sukua. Tässä tapauksessa Lastun isä oli kotoisin niiltä main, mistä minäkin syntyperin olen.
Toisen kirjoituksia seuraamaan viehtyneelle kertyy ajan mittaan palasia kirjoittajan elämästä ja ajattelusta. Siitä se tuttuuden tunne tulee. Ihmisyyden perussäikeet ovat samoja, kunkin elämän kudos vain niistä hiukan erilaiseksi muotoutuu. – Kiitos Lastu, oli mukava tutustua kasvotusten.
Joku aika sitten minulle tuli miellyttävä ja innostuva tunne, Ellinoora, jonka olen kokenut aina kun olen lukenut äitisi murretta. Tuntuu niin mukavalta kuulla sitä. Ihan kuin palaisi menneisiin aikoihin itsekin. En tiedä meneekö arvaus pieleen, mutta sijoittaisin sen jonnekin siikojen ja piikojen maille.
Mukavaa, kun blogisi toimii taas.
Kommentin jätti mehtäsielu · keskiviikkona 16. joulukuuta @ 18:28
Olet oikeilla jäljillä, Ani Mehtäsielu, siellä ovat juureni, siikaisan järven rantamailla. Niinhän ne sanovat, että sen pitäjän piiat ’voille vertoja vetävät’. Tiedä häntä. Lastun kanssa ihmettelimme, miten mukava on pulahtaa uimaan äidinkieliseen murteeseen, kun käy syntymäsijoillaan. Toivon, etten ihan kokonaan hukkaa tuota soljuilevaa eteläkarjalaista puheenpartta sitten, kun äiti vaikenee.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 16. joulukuuta @ 20:38
Niin, kaukana on ’hyvää päivää kirvesvartta’ -meininki kun kaksi toisilleen tuntematonta mutta sittenkin niin tuttua bloggaajaa ensi kerran kohtaa toisensa. Melkein kuin ”lapsuudentoverinsa” tapaisi, ei tarvitse lähteä hakemaan kaupasta jutunjuurta, sillä se syntyy itsestään, luonnostaan.
Sana tulee eläväksi 🙂
Isänisän suku on noilta kauniilta Etelä-Karjalan seuduilta. Ukkini lähti kohti Savonlinnaa, missä kohtasi rakkautensa ja sieltä nuoripari muutti 1900-luvun alussa Kuopioon missä isä syntyi vuonna 1915.
Tyttäremme sitten johdatti meidät lintuharrastuksensa myötä aikanaan myös Siikalahden maisemiin.
Kiitos, Ellinoora! Oli hyvä kohdata. Otetaan uusiksi 🙂
Kommentin jätti Lastu · keskiviikkona 16. joulukuuta @ 21:27
Lastu, näin teemme tulevana vuonna, jos Luoja suo. Muuten, tuo vuoden kierto näkyy niin hyvin, samalta paikalta kuukausittain otetussa kuvassa. Hieno idea! Samankaltaisen löysin Hullukaalin luontokuvien blogista, hän käyttää siinä jokimaisemaa. Ehkä muitakin on. Pitäisiköhän aloittaa uutena blogivuotena jollain tällaisella…
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 17. joulukuuta @ 12:39