Torstaimummolan pikkujoulussa keskusteltiin, mitä odotuksia jouluun liittyy. Monen perinteisiin kuului asioita, joita ilman joulu jää jotenkin vajaaksi. Leipomisten tuoksut, kuusen koristelut, tuttujen joululaulujen sävelmät muistetaan ja niitä kaivataan. Vanhusten toivelistassa oli kuitenkin ykkösenä joulurauha. Lahjoja ei edes mainittu.
Kristillisessä mielessä joulun odotus on neljän adventtiviikon katkeamaton ketju. Kullakin adventtisunnuntailla on oma teemansa, joka näkyy valituissa raamatun teksteissä. Viikko viikolta joulu lähestyy ja valo lisääntyy kynttilä kerrallaan kodeissa ja kirkoissa.
On asioita, joita ihminen odottaa pelon vallassa ja varuillaan. Mitä ei tiedä varmasti tai mihin liittyy jotain uhkakuvia, se luonnollisesti pelottaa. Toisenlainen odotus on toiveikas ja täynnä iloa. On kokemusta tulossa olevaan juhlaan liittyvistä hyvistä asioista.
Lasten joulunodotusta muovaavat usein television lastenohjelmat – ja lelumainokset. Pienet käyvät sitä malttamattomammiksi mitä lähemmäksi joulua tullaan. Monessa kodissa joulunvieton pääosassa onkin joulupukki lahjasäkkeineen. Kun lahjapaketit on aukaistu, joulu on ohi.
Mitä itse odotan? Rakkaiden ihmisten tapaamista. Kynttilävaloisia aamuja ja iltoja, joissa joululaulut hiljaa soivat. Mitään täytymisiä ei ole. Ollaan tässä, hyräillään.
Niinpä, samat toiveet ja sävelet soivat: hyräily riittää. Lahjat runsahat vajuvat, aineettomat arvot kukoistavat, eleettömästi. On hyvä niin.
Kommentin jätti Lastu · maanantaina 14. joulukuuta @ 09:55
Tavaraa on jo tarpeeksi, niinpä se on. Joku toisenlaisessa elämänvaiheessa oleva saattaa ilahtua tarpeellisista tavaroistakin. Suosittelen rohkeasti lahjoittamaan elämyksiä läheisille! Muistelen todella lämpimästi viime jouluista pääsylippua Hurjaruutin Talvisirkuksen näytäntöön Kaapelitehtaalle. Se oli meille ihan uusi elämys, emme olisi keksineet itse sinne mennä.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 14. joulukuuta @ 19:37
Tässä yhdistyy kaksi minun viimeaikaisista ajatuksistani. Täytymisiä täytyy yrittää välttää. Yes. Uusia elämyksiä kannattaa kokeilla. Toinen yes.
Kommentin jätti mm · tiistaina 15. joulukuuta @ 13:01