Andrei Makine; Vera (La Femme qui attendait), suom. Annikki Suni; WSOY 2004

Kirjailijasta sanotaan takakannen esitteessä, että hän on lukijoidensa ihailema ja rakastama klassikko. Hyväksyn ilman muuta klassikko-määritteen, mutta ’lukijoiden ihailema ja rakastama’ haiskahtaa myyntipuheelta. No, tiesin Makinen nimen, jopa sen, että häntä arvostetaan kirjallisissa piireissä. Arvelin häntä ensin virolaiseksi, mutta hän onkin venäläissyntyinen ranskalainen. Wikipedian mukaan häneltä on julkaistu suomennoksia ainakin kahdeksan ja ranskankielisiä teoksia on vielä kosolti suomentamatta. Poimin kirjastosta umpimähkään yhden, se sattui olemaan Vera.

Pakko sanoa: lukija täällä ihastui. Ensinnäkin, mikä loistava tarina! Sitten, miten kerrottu! Ja vielä, miten kauniita, ravitsevia sanoja hän löytää, miten saa loihdittua lukijan sielun silmiin ennen näkemättömät näyt! Kirjassa on henkeä salpaavan kauniita kohtia, joita on luettava ääneen ja lukiessa väristys kulkee läpi sielun…

”Mirnojen aika, leijuva ja pysähtynyt aika, imi minut vähitellen itseensä. Minä sulauduin syksyn valojen vaivihkaiseen virtaan, kestoon, jolla ei ollut muuta tavoitetta kuin lehtien lakastunut kulta, kuuran hento pitsi aamuvarhaisella kaivonkehällä, omenan putoaminen paljaalta oksalta hiljaisuudessa, joka oli niin kirkastunutta että ruohon kahahduksen pudonneen hedelmän alla kuuli selvästi. Kaikki oli vakavaa ja samalla kepeää elämässä, jonka aika oli unohtanut. ”

* 

 Khaled Hosseini; Tuhat loistavaa aurinkoa, suom. Kristiina Savikurki; Otava Seven 2009

Afganistanin naisista on kirjoitettu monta riipaisevaa romaania. Tuhat loistavaa aurinkoa on kauhistuttavassa alastomuudessaan vaikuttavimpia. Kirja kertoo Mariam-tyttösestä, jonka äiti on tullut raskaaksi ollessaan tytön isän perheen palveluksessa. Kelvoton palvelija saa häädön ja tyttö kasvaa äitinsä kanssa kahden äärimmäisessä köyhyydessä ja turvattomuudessa, johon isän harvat vierailut tuovat pieniä auringonsäteitä. Kun katkeroitunut ja väsynyt äiti hirttää itsensä, tyttö yrittää palata isänsä luo, mutta isä naittaakin hänet leskeksi jääneelle suutarille. Tarina risteää toista, sodan ja talebanien hirmuhallinnon murtaman toisen perheen tytär Laila kadottaa rakastettunsa ja tajutessaan olevansa raskaana suostuu samaisen suutarin uudeksi vaimoksi. Kaksi naista löytävät alun kyräilyvaiheen jälkeen väkivaltaisen suutarin kodissa toisistaan tuen, joka kasvaa uljaisiin mittoihin, kun Laila saa tietää rakastettunsa olevan elossa. Piinallisen todentuntuinen kuvaus naisen elämästä vanhoillisessa islamilaisessa kulttuurissa, jossa vain mies on ihminen.

**

Pirkko Saisio; Punainen erokirja; WSOY 2003

Saisio on avannut elämänsä niin auki, että lukijaan koskee. Mietin, miten kirjoittaminen on mahtanut raastaa, miten tämän ja paljon tässä ääneen sanomattoman on voinut kyetä elämään läpi ja jäämään silti henkiin. Olemaan vahvempi kuin koskaan. Sillä todellinen vahvuus on eletyn elämän katsomista silmiin, puolustautumatta, selittelemättä.

Marraskuun alussa luin sattumoisin ensimmäisen Saisioni, tämän Punaisen erokirjan. Kun siitä toivuin, päätin, että Saisio olkoon seuraava kirjailija, jonka kirjat luen kaikki. Haluan nähdä mitä kautta tullaan tekstiin, joka saa lukijan näin aseettomaksi ja hiljaiseksi.

?