* Kenen kanssa tahansa on turvallista vaihtaa ajatuksia matkoista, joita on tehty. Ei sitä maanosaa tai maatakaan, jossa joku ei ole jo käynyt. Matkailu on monelle yksinkertaisesti elämäntapa. Jonkun kohdalla voi olla kysymys lomanvietosta, arjen paosta, jopa itsensä pakenemisesta. Joku kerää esityskelpoisia dokumentteja siitä, että on elänyt. Mikä ettei. – Iäkäs matkatoveri sanoi viime matkansa tärkeimmäksi anniksi sen, että havaitsi matkustelleensa kylliksi. Se kuulosti hyvältä.

* Kuultuaan kymmenennen kerran monumentaalirakennuksen kohdalla, että sen rakentaminen aloitettiin 1100-luvulla ja täydentyi seuraavilla vuosisadoilla sen ja sen kuninkaan toimesta, alkaa olla kiitollinen, että tällä vuosituhannella osataan jo korjata ja entistää. Opin arvostamaan vanhaa kulttuuria, kun näen, mihin sen aikaan on kyetty. Lisäsiiven rakentaminen ei ole vaikeaa, mutta vanhan korjaaminen voi olla. 

* Korjattujenkaan museokirkkojen näkeminen ei rakenna ihmisen hengellistä tilaa. Kirkko elää vain seurakunnassa, joka kokoontuu yhteen rukoilemaan ja kiittämään. Sisällä minussa on sydämen kirkko, joka säilyy elävänä paikasta riippumatta, kun rukoilen ja kiitän.

* Muistan ikuisesti, miten hämmästyneitä äitini ja isäni olivat osallistuttuaan yhdelle seurakuntamatkalle, jonka toisena matkanjohtajana olin kauan sitten. He näkivät minusta sellaisen puolen, joka ei tullut esiin lapsena ollessani eikä myöhemminkään käydessäni lapsuuskodissa vierailulla. Tälläkin tavalla matkailu voi avartaa.

* Matkailu ei avarra vaan kapeuttaa, sanoi Tuomas Enbuske – muuten erinomaisessa –  ohjelmassaan äskettäin. Hän todisti väitteensä kysymällä rannalla bailaavilta, mitä he tietävät maasta, jossa ovat. Harva tiesi mitään. On ihmisiä, joille bailaus ja aurinkoranta riittävät, miksi sitä paheksua. Muunkinlaista matkailua on, siksi tuo vanha klisee pitää yhä osittain paikkansa.