Lauantaina meillä on Lissabonissa vapaa päivä muuten paitsi läksiäisillallisen syömme Bairro Altossa, jossa kuulemme fadoakin. Vasta aamiaisella mietimme mitä muuta tekisimme tänään. Koska on nähty paljon kirkkoja, linnoituksia, palatseja ja luostareita, päädymme vaeltelemaan puistoissa ja Museu Calouste Gulbenkianissa, joka on lähinnä hotellia oleva taidemuseo.

pb073288.JPG?

?

Palhavan puisto lintuineen ja veistoksineen on sopivan lähellä ja antaa paratiisirauhaa kulkijalle. Iloitsen veden lorinasta, viidakkomaisesta vehreydestä ja risteilevistä poluista. Liikenteen äänet häipyvät jonnekin ja mieli lepää. Mustarastas ilmaantuu kertomaan meille, että olemme oikeassa paikassa.

pb073338.JPG

pb073339.JPG?

?

Gulbenkianin museoon on koottu 70-luvun nuoren portugalilaisen taiteilijapolven näkemys neilikkavallankumouksesta. Se osoittautuu äärimmäisen mielenkiintoiseksi ja puhuttelevaksi. Tajuan konkreettisesti, miten syvältä käyvä voi olla vallankumous ihmisten mielissä ja miten monella tavalla se vaikuttaa. Suomen itsenäistymisvaihetta, kansalaissotaa ja myöhempiä sotavuosia voisi ehkä verrata tähän. Ne ovat historiaa ennen syntymääni, mutta 70-luvulla olin itsekin nuori ja tulossa tietoiseksi.

pb073299.JPG

pb073309.JPG?

?

El Corte -tavaratalon levyosastolla on käytävä, vaikka ei yleensä rasiteta itseämme eikä lähimmäisiä paljoilla tuliaisilla. Valitsemme kaksi kokoelmaa fadoa, toisessa useita levyjä eri esittäjiltä, toisessa Amália Rodriguesin keskeisintä ohjelmistoa kolme levyä. Tavaratalon takana on ’fadon kuningattaren’ nimikkopuisto, jossa vaeltelemme. Siellä on kauniit vesiaiheet ja istutukset, paviljonki, kaksi vaikuttavaa veistosta ja harmaasta puusta tehty yksinkertainen kaarisilta – ainut tällä matkalla nähty.

pb073327.JPG

pb073328.JPG

Neilikkavallankumouksen muistomerkki; taustalla rakenteilla oleva ’maailman suurin joulupuu’?

?

Pombelin Markiisin patsasaukio avarine puistoineen on miellyttävä paikka päämäärättömään kävelyyn ja istuskeluun. Puistosta putkahtelee esiin lintulammikoita, patsaita, vanhoja puita ja muutama kukkivakin. Tungosta ei ole, kaupunkilaiset ovat toisaalla viikonloppuaskareissaan eikä turistilaumoja näy, kun ei ole sesonkiaika. Hotelliin palatessa käymme nauttimassa kevyen lounaan.

Ennen illalliselle lähtöä matkalaiset kokoontuvat jakamaan tuntemuksia ja kokemuksia Rovastin johdolla. Istutaan ympyrässä ja kukin sanoo jotain. Nämä kierrokset ovat joskus rasittavia, tulee stressi mitä sanoa, jos kaikki on jo sanottu ennen kuin oma vuoro tulee. Moni tyytyykin toteamaan yhtyvänsä edellisiin puheenvuoroihin. Olemme viimeisinä. En sano enää mitään Fatimasta enkä näkemiemme Ihmeiden herättämistä mietteistä. Sen sijaan kerron puistovaeltelustamme ja taidemuseon teosten vaikutuksesta. Kerron miten olen muistellut viidentoista vuoden takaista ensi käyntiäni ja mikä täällä tuntuu muuttuneen. Tilaisuuden jälkeen ihana itäsuomalainen valkotukka opettaja tulee kiittämään meitä matkatoveruudesta ja sanoo: te näytätte niin onnellisilta. Nyt mykistymme.

Bairro Alto on vanhaa Lissabonin yläkaupunkia sokkeloisine katuineen ja erikoisine puoteineen. Paikka elää hiljaiseloa päivän, mutta puhkeaa illalla kukkaan, kun sinne rientävät kaikki. Fadoklubit ja -ravintolat täyttyvät, aukiot kuhisevat kirjavaa yöelämää. Olen ehdoton aidon fadomusiikin ystävä, niinpä en odota suuria illalta, jonka ohjelmaa Anja kuvailee ennakkoon showksi. Mutta yllätynkin myönteisesti. Show on tasapainoinen kokonaisuus hanurilla säestettyjä eri alueiden kansantansseja ja tasokkaita fadoesityksiä. Tanssijoiden värikkäät asut ja taitavat esitykset ihastuttavat. Fadolaulajina vuorottelevat kaksi naista ja kaksi miestä, joita säestää kolme soittajaa.

Sitten syntyy aito fadon hetki, kohtalon hetki. Portugalilaisen guitarran ääni helähtelee mandoliinin tapaan, klassinen kitara ja bassokitara täydentävät. Kitaransoittaja puhkeaakin lauluun – ja laulussa soi aito saudade, kaipaus. Ääni on voimakas ja syvä, hiukan karhea baritoni. Laulu kertoo, kuiskailee, nyyhkyttää ja valittaa. Nuori mies laulaa silmät kiinni, kuten useimmat fadistat. Täpötäysi ravintola hiljenee. Hetkiä ei voi tilata eikä taata, ne syntyvät, kun laulajan sielu kohtaa kuulijan sielun. Ja se, juuri se on aina Ihme.

?

~ Kiitos matkaseurasta.

  • Upea matkan loppuhuipennus. Matkakertomustasi oli nautinto lukea. Kiitos kun sain olla mukana, myös Fadoklubilla. Amaliaa ja Marizaa tulee kuunneltua?

    Kommentin jätti Simpukka · lauantaina 21. marraskuuta @ 00:48

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.