Joskus sitä joutuu lähtemään, kun on matkan toisessa tilanteessa varannut, pandemian uhka mielen alla. Kun palaa maailmalta kotimaahan, on kuin olisi lomalla kaikista kamaluuksista ollut. Pandemia koskee kaikkia Euroopan maita, mutta määränpäässä ei näy eikä kuulu minkäänlaista kohkaamista asiasta. Hotelleissa on käsidesiä tarjolla ja huoneessa yksinkertainen toimintaohje sairastumisen varalta.

Sen sijaan ensimmäinen kotimainen lehti, joka paluumatkalla osuu käteen, huutaa lapsen kuolemaa isoin otsikoin. Media kertoo, että leipäjonojen rinnalle on meillä ilmaantunut rokotusjonoja ja ihmiset taistelevat vuorostaan paniikissa. Paikoin loppuvat rokotteet. Jossain toiset ovat toisia arvokkaampia, kun kaikille ei riitä. Sitten tulee taas kuolleita, joku perusterveeksi arvioitu, muutama perussairas, joka on rokotettu liian myöhään, tai – mitä ei haluta kertoa – sairastunut rokotteesta perussairautensa huonon tilan vuoksi.

Meillä on keskimäärin ottaen hyvä terveydenhuolto, systeemi toimii. Ilmiselvää kuitenkin on, että pandemian uhan alla systeemi on haavoittuva. Rokotusohjelma on auttamatta myöhässä. Eikä se ole systeemin vika, rokotetta vain ei ole ollut saatavilla.

Medialla ei tunnu olevan suhteellisuudentajua eikä vastuuta paniikin lietsomisesta. Asiallista informaatiota on joutunut suorastaan kaivamaan milloin mistäkin lähteestä. Riskiryhmistä puhuttiin viikkotolkulla ennen kuin näin mediassa ensimmäisen tarkan selvityksen siitä, ketä riski koskee. Joka vuosi kuolee ihmisiä tavallisen kausi-influenssan jälkitauteihin. Ei kuolema ole uutinen, joka palvelee kansalaisia tässä tilanteessa.

Asiallinen tieto ja selkeät toimintaohjeet aina tilanteen mukaan päivitettynä – sitä olisi medialta odottanut.