Iäkköleidit valitsivat lokakuun miitinginsä sytykkeeksi taidenäyttelyn Kolme sisarta. Tapasimme Narinkalla, jonne kukin saapui tahoiltaan. Siitä hakeuduttiin Seurasaareen menevään bussiin n:o 24. Päivä oli kirkas ja tuulinen. Perillä tammien, lehmusten, vaahterain ja koivujen lehdet kisailivat keskenään tuulessa ja asfaltilla. Meren läheisyydessä ison kaupungin ilma tuntui kirpeän raikkaalta.
   Kolme sisarta on kolmen omaleimaisen, kulttuuristaan kasvavan, vahvan taiteilijanaisen teosten vaikuttava kooste. Ruotsalainen Lena Cronqvist sai tyttöveistoksillaan ja kuvillaan meissä aikaan tunteiden ja ajatusten ryöppyjä, joita saatoimme ääneenkin purkaa, kun ei sillä hetkellä museossa muita katsojia ollut. Useissa kuvissa lapset olivat kutistaneet vanhempansa ja sulloneet pulloihin. Maalausten tunnelma oli ahdistava, jotkut kuvat kertoivat äidin vallasta lapsen yli, toisissa asetelma oli käännetty päälaelleen. – Aikuistumisen prosessissa vanhempien merkitys kutistuu, että lapsi voi ottaa oman elämänsä haltuun, näin puhelimme. Cronqvistin pienet lapsiveistokset olivat positiivisempia, jotkut suorastaan hellyttäviä. Taiteilija on kotimaassaan arvostetun Kuninkaallisen taideakatemian jäsen.
  Venäläisellä Irina Zatulovskayalla oli materiaalina kierrätystavara. Taiteilija oli luonut maanläheisin värein uusia visioita kuluneisiin kehyksiin, ruosteiseen peltiin, harmaantuneeseen puuhun. Työt olivat pitkälle jalostuneita ja kauniita. Ihailtavaa, miten taiteilijan silmin voi nähdä käyttökelvottoman esineen tai materiaalin mahdollisuudet uuteen elämään
 Outi Heiskanen, oma mystikkomme, puhutteli unenomaisilla pensaskansahahmoillaan sekä pehmeillä kolmen naishahmon kasvotutkielmilla. Heiskaselta oli myös veistoksellisia töitä, joissa oli käytetty tehosteena valoa ja ääntä. Myös hän oli käyttänyt osin kierrätysmateriaalia, joka taipuu moneksi. Useissa teoksissa toistui kolmiluku.
 Museon vieressä, Tamminiementien omaleimaisessa kahvilassa nautiskelimme vielä teetä ja kahvia ja lopuksi kävelimme puistometsän halki nelosen ratikkaan ja sillä keskustaan. Mieleen jäi värähtelemään puhuttelevia kuvia ihmisen luomisvoimasta ja syyshehkuisesta luonnosta.

*

Näyttely on kahden kaupungin yhteistyönä järjestämä, ollut kesäajan Tampereella ja on nyt Helsingissä Meilahden Taidemuseossa marraskuun 1. päivään. Vielä ehtii vaikuttumaan loistavien taiteilijoiden töistä.  


   

 

  • ”Aikuistumisen prosessissa vanhempien merkitys kutistuu, että lapsi voi ottaa oman elämänsä haltuun, näin puhelimme. ”

    Niin.

    Ja joku sanoi: äidin pitää vähetä, jotta ei jäisi asumaan aikuisen tyttärensä päähän; tytär kasvaa omaksi itsekseen. Äiti ja tytär eivät ole identtisiä kaksosia.

    (Näillä sanoilla ”lohdutan” itseäni, kun tytär muutti Australiaan ja elää elämäänsä siellä.)

    Kommentin jätti Lastu · lauantaina 17. lokakuuta @ 20:51

  • Kauas muuttavat lapset ovat äidin sielun kipu – samalla kun heidän siipiensä kantavuudesta voi olla ylpeä, eikö vain!

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 17. lokakuuta @ 21:12

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.