Ajaessamme Lapsuusmaalle ja takaisin huomaan tarkkailevani tienvarsien laajoilla peltoaukeilla meneillään olevia maataloustöitä. Ihailen, miten kauniisti maamiehen traktorin aura kääntää peltoa, josta sato oli korjattu. Muistelen ennen olleen jopa kilpailuja, joissa palkittiin taitavin kyntäjä. Toinen tietää, että kyntömestaruudesta kilpaillaan vielä nykyäänkin.

Elin lapsuuttani maaseudulla 1900-luvun puolivälin paikkeilla. Elämä kulki syvästi luonnon rytmissä. Työt seurasivat toisiaan vuosisataisessa jatkumossa: kevät toivoo ja kylvää, kesä siunaa sateella ja auringolla, syksy kiittää ja korjaa sadon. Talvi oli levollista aikaa. Isä huolsi koneita, teki metsätöitä ja rakenteli. Äiti neuloi, ompeli ja kutoi minkä taloustöiltä ehti. Ulkopuuhiin lähdettiin päivän valostuessa ja palattiin hämärissä. 

Tuossa ajassa on varmaan juuret sille, miten vahvasti yhä elän luonnon vuodenajat ja niiden vaihtumisen. Vaikka ei ole viljeltävää, ei edes kasvimaata tai puutarhaa, tietyt kotityöt on kaupungissa asujallakin. Keväällä ja syksyllä haluan pestä ikkunat, kesällä matot. Marja-aikaan pakastan ja hilloan. Syksyn tullen alan sytytellä kynttilöitä, lukea enemmän ja kuunnella musiikkia. Adventin aikaan mietin jo jouluvalmisteluja ja juhlaksi leivon ja laitan tietyt perinneherkut. Mikään pakko ei ole, tuntuu vain hyvältä tehdä niin.

Keskustelimme naisten torstaimeetingissä miten syksy meihin vaikuttaa. Sukulaissieluinen sanoi rakastavansa syksyä ja olevansa elementissään, kun säät alkavat viilentyä ja lehtipuut purskahtavat väreihin. Toinen kertoi elävänsä melankoliaviikkoja, hän oli tiedostanut hämmennystä ja surua, joka liittyy vuosien takaiseen menetykseen. Joku nukkuisi mieluiten talviunta marraskuusta maaliskuulle. Jonkun on ihan pakko päästä kaamoksen keskeltä etelän aurinkoon välillä ja ottaa kotonakin kirkasvalohoitoa. 

Tunnelmilla on juurensa. Kun ne tunnistaa, ei ole hukassa melankoliaviikoillakaan.

  • Maalaissielu elää varmaan aina
    luonnon vaiheitten kainalossa!

    Syysmelankoliakin tekee omaa
    tehtäväänsä menetysten
    myötä, mutta hiljalleen
    syksy voitetaan kynttilöitten
    valossa täälläkin päin,
    Adventtia kohti taas!

    Joulu on iloista mietittävää
    ja vapaaehtoiset joulutohinat
    tuovat tunnelmaa.

    Totta on, kaikkien menneittenkin
    syksyjen ja joulujen tunnelmat
    ovat tallessa sisäisissä lokeroissa,
    muistikuvat ja tunnelmat, jotka
    antavat oman makunsa ja värinsä
    eloon ja oloon.

    Kommentin jätti herne · lauantaina 3. lokakuuta @ 14:15

  • Lopultakin syksy on niin lyhyt ja koko ajan tapahtuu hiljaista muutosta luonnossa. Tänään laittelin pihaa talvikuntoon: leikkasin oksia, levitin multaa, haravoin lehtiä (sitä saa tehdä kahden puun pihassa vielä monta kertaa). Huomenna on täysikuun yö ja myrskyä ennustellaan tulevaksi. Sytyttelen iltaisin kynttilöitä ja eilen kävin kirjastosta pinon uutta luettavaa. On ihmisiä, jotka hakevat sitä kiihkeämmin viihdykettä kaikkialta mitä pimeämmäksi syksy käy. Minä taas nautin kotiolosta… liekö tuo sitten sitä maalaissieluisuutta…

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 3. lokakuuta @ 20:16

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.