Oli tilanne mikä tahansa kirjoitan koko ajan: päiväkirjaa, kirjeitä, sähköposteja, korttitervehdyksiä, lehtijuttuja, tätä blogiakin. Ja sitten taas joku päivä sitä jotain, mikä on ollut pitkään suljetussa tilassa odottamassa, että höyry tiivistyisi oikeaksi aineeksi. Kirjoittaminen on kuin tauti, josta ei parane eikä siihen ole muuta käypää hoitoa kuin kirjoittaminen.

  
 
Nämä avoimet foorumit, joille ihmiset ajatuksineen eksistoituvat, olivat uutta jo  kauan sitten. Moni haluaa tulla esiin, tuoda itsensä näkyväksi, olla enemmän olemassa, löytää jonkun, joka lukee. Oli vaihe, jossa blogimaailma kuhisi toinen toistaan innovatiivisempia kertojia. Syntyi kilpailuakin ? totta kai ? kuka on suosituin. Valittiin oikein vuosittain blogikuningatar tai -kuningas – vähän kuin tangomarkkinoilla. Yhä täällä pyörii niitä, joiden kirjoittajaveri myrkyttyi suosion tavoittelusta ja olemassaolo alkoi olla riippuvainen bloginäkyvyydestä ja kommenttien määrästä.
 

Innovatiivisuus ei ole paikallaan pysyvää. Blogien jälkeen on tullut paljon muita foorumeita, lauma on hajaantunut virtuaalimaailman ääriin. Osa on noussut rahvaan joukosta sfääreihin, joihin on passi vain valitulle väelle. Kohta täällä ei ole muita kuin poliitikkoja, ikuisia laihduttajia, töppösten tekijöitä, muotiin hullaantuneita – ja meitä harmaantuvia.
 

Onneksi on vielä muutamia kirjoittajia, jotka teroittavat virtuaalikynäänsä musteenaan aito eletty elämä. Aika toki muovaa tekstien muotoa ja aiheita. Menneiden muistelu voi olla yksilöhistoriallisesti tärkeää, mutta lukija ei aina siitä rikastu. Oman lajityyppinsä muodostavat liirumlaarumblogit, joiden pääasiallinen tarkoitus lieneekin ilahduttaa kirjoittajaa itseään – tyhjä hempeily kun ei jaksa kauan lukijaa kiinnostaa.
 

Kirjoittaja ei tarvitse välttämättä meemejä ja kiertopalkintoja innoituksekseen, vaikka niistä hetken iloa saattaa ollakin. Onneksi on myös palautetta, jossa kirjoittajan ajatus saa vastakaikua, uuden näkökulman, rehellistä kritiikkiä. Jokainen kirjoittaja väsyy ajoittain. Jos alkaa tuntua, että on jo sanonut kertaalleen kaiken, on ehkä viisasta pitää tauko.
 

Monella foorumilla menossa tuntuu olevan raaka peli, jossa pärjää vain se, joka osaa nyrkkeilyn perussäännöt: iske ensin, väistä ja muista suojaus. Moni kirjoittaja panee peliin koko elämän. Vereslihalla kirjoittava uupuu pian verenhukkaan. Kannattaisi hiukan suojata itseään, antaa haavojen arpeutua. Ei tosiaankaan tarvitse avautua kaikesta, ei se ole parantavaa. Päänsilitystä hakeva kyllä saa sitä, mutta kutina ei silitellen poistu.   
 

Vanhempien kirjoittajien jupinathan toisaalta voi jättää omaan arvoonsa ja pysytellä ikäistensä seurassa. Siellä ei kukaan tule ikävästi huomauttelemaan, että se, mistä te nyt uutena vaahtoatte, tulee jo toista tai kolmatta kierrosta. Jupinat kuuluvat entisille.
 

 

  • Viisaita mietteitä blogimaailmasta kirjoittelet, nyökyttelen täällä puolivuotisen blogimaailmassa seikkailuni kokemuksella. Enpä ole moisista kuninkaista ja kunigattarista kuullutkaan! Tuota rajaamista olen itsekin pohtinut, omassa blogissani on avoin sävy, mutta isot elämänalueet on tarkasti rajattu pois. Välillä jopa tuntuu että elän eri todellisuuksia, sitä in real life -irl-elämää ja sitten tätä kirjoittajan elämää. Joskus kommenteista kuultaa ajatus kuin se mitä kirjoitan olisi kaikki. No, liirunlaarumia en tunnusta kirjoittavani!

    Kommentin jätti [email protected] · torstaina 24. syyskuuta @ 13:49

  • Todella hieno kirjoitus! Yhdyn täysin mielipiteisiisi ja ajatuksiisi! Aioin ilmoittautua kirjoittajapiiriin, mutta se jäi ja lukupiiriin ei tullutkaan halukkaita kuin vain minä ja joku muu, joten sekään ei toteutunut. Lukeminen ja kirjoittaminen on elämäni suola (ja käsityöt). Kirjoitan paraikaa käsin tyttärenpojastani kirjaa ja kahdesta tyttäristäni on jo kummallakin 3 kirjaa itsestään kirjoitettuna ja nyt kirjoitan heille kummallekin kirjaa heidän aikuisiästään…nämä kirjat he tulevat löytämään vasta yllättäen jäämistöstäni, heh.

    Kommentin jätti vilukissi · torstaina 24. syyskuuta @ 23:30

  • [email protected], suosituinta blogia äänestettiin joitakin vuosia sitten ja voittaja sai pitää ’kultaista’ merkkiä blogiaan koristamassa. Ainakin ’menopaussi’ -blogi sen voitti jonakin vuonna, ansaitustikin silloin. Olen ymmärtänyt, että vaihe, jota elät on sen verran raastava, että se täyttää paljolti ajatukset. Joku ei sellaista realismia kestä lukea, joku toinen ei pystyisi niin avoimesti kirjoittamaan. Olen halunnut seurata kamppailuasi, myös muistaa rukouksissa. Et ole yksin tämän kohtalon kanssa, siksi avoimuudella on merkitys.

    Vilukissi, olet varmaan meitä ’kirjoittajantautisia’ ja tuotat sanomattomasti iloa pakinoillasi. Kuten olen ennenkin sanonut huumorin kultaista lahjaa ei jokaisella olekaan! Onneksi käytät sitä muidenkin kuin oman perheesi iloksi. Mikäs siinä, ettei lukupiiriläisiä löydy siellä main? Semmoisen vois perustaa vaikka kaksi tai kolme, että jokainen vuorollaan lainaa tai ostaa kirjan ja kierrättää toiselle luettavaksi ja kun on luettu, mennään kahville ja sanotaan kirjasta (ja vähän muustakin) suorat sanat. Eikö?

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 25. syyskuuta @ 20:15

  • Kiitos Ellinoora! Merkillisesti kirjoittaminen – koko elämänmittainen suuri haaveeni – on avautunut tärkeäksi mahdollisuudeksi sairaslomalle ollessani. Ihmettelen miten moni sitä kestää ja haluaa lukea, ja vielä antaa palautetta, että saakin siitä jotain. Lukupiiri on ollut toinen haaveeni, katsotaanpa, onnistunko sellaiseenkin itseni tunkemaan…

    Ellinoora, sinun kynästäsi lähtee koskettavia tekstejä, tämänpäiväinen vanhan äidin kohtaaminen vei minut suoraan tätini huoneeseen vanhainkodille. Niin samat tunnelmat.

    Kommentin jätti [email protected] · maanantaina 28. syyskuuta @ 13:54

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.