Viikonloppu on ollut eräänlaista tunnevuoristorataa. Ystävätapaaminen ja Pikkuritarin mummolapäivä toivat suurta iloa. Sitten väliin pääsi livahtamaan surkufiiliksiä. Itketti, oli ikävä tärkeitä ja rakkaita, joita harvaan näkee. Tajusin äärimmäisten tunteidenkin olevan yhä olemassa, vaikka elämä on enimmälti rauhaisaa ja positiivista.

Pikkuritarilla oli mummolapäivä lauantaina. Ihmettelimme mitä kaikkea uutta yhdentoista kuukauden ikään ehtinyt vesseli olikaan ottanut haltuunsa. Ensimmäiset askeleet hän otti kuukausi sitten ja nyt viipottaa jo kaikkialla. Mummeli ja Vaari osallistuvat vuoronperään tutkimusretkiin siirtelemällä särkyviä pikku esineitä pienten sormien ulottuvilta ylemmäs ja ennakoimalla vaaran paikat. Ihastelimme Pikkuritarin omankielistä laulelua, jossa erottui puhtaita duuriterssejä. Muskarissa on käyty ja kotona laulettu.  

Eilen illalla olimme konsertissa, jossa Esikoinen soitti tällä kertaa solistina. Hyvältä tuntui kuulla miten hän on kehittynyt ilmaisussaan. Opettajalla ja orkesterisoittajalla ei solistiselle puolelle jää paljon tilaa muusikkoperheessä, jossa Pikkuritarin tahdissa paljolti arkea sompaillaan. On tärkeää, ettei oma ammatillinen kehitys pysähdy.

Mielessä läikkyy ajatus elämän virtaavuudesta. Henkilökohtaisia pysäytyksiä, pyörteitä tai patoumia syntyy, aika ajoin itse kukin ohjautuu sivummalle, päätyy ehkä suvantoon, mutta iso virta ei pysähdy eikä odota. Se on merkillisellä tavalla myös lohdullinen ajatus.

  • Luin viimeisen kappaleen monen kertaan. Kyllä, elämä on virta, ja siinä mukana kiepumme. Onneksi välillä huikaisevin näköaloin. Välillä sitten sellaisessa kieputuksessa missä ei välittäisi ollakaan. Mutta että virta ei pysähdy, totta, se on lohdullista.

    Kommentin jätti [email protected] · maanantaina 21. syyskuuta @ 15:39

  • Esikoinen korjaa. Pikkuritari otti ensiaskeleensa noin kaksi ja puoli kuukautta sitten 😉 Kiitos kuitenkin huolenpidosta ja tuesta!

    Kommentin jätti Markus · tiistaina 22. syyskuuta @ 10:40

  • Siinä virrassa uidaan ja
    kellutaan, ollaan pinnan alla
    ja yllä,!

    Pienen Askeleleet !
    vaikuttavat kaikessa,
    mitä he ikinä touhuavat,
    niitä lumoavia virveleitä
    arjen virroissa!

    Kommentin jätti herne · tiistaina 22. syyskuuta @ 12:11

  • [email protected]; seurailen kauempaa myötätuntoisesti ’kieputusta’, jossa nyt kuljet. Tapahtumisen virrassa on varmaan usein aika avuton fiilis. Mutta virta myös kantaa, sen suunta on eteen päin.

    Esikoinen; olet oikeassa, mitäs Mummeli höpsii täällä…

    Herne; hyvin sanot, että myös kellutaan joskus, kuunnellaan virran voimaa..

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 22. syyskuuta @ 19:24

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.